Etätyökevät Ylläksellä, osa 6/12: Valo lisääntyy ja taivas tanssii väreissä

Sa­mal­la kun päi­vän­va­loa nä­kyy enem­män ja enem­män poh­joi­sen tai­vaal­la, al­kaa myös omas­sa elä­mäs­sä­ni pil­kah­taa va­lon­sä­tei­tä. Jo­ten­kin kum­mas­ti tä­hän tun­tu­ri­työs­ken­te­ly­ni al­ku­met­reil­le sat­tui vai­he, joka toi ker­ta ry­säyk­sel­lä tum­mia pil­viä elä­mää­ni mo­nel­la sa­ral­la. Tämä on osal­taan muis­tut­ta­nut mi­nua sii­tä, et­tä täl­lais­ta tämä elä­mä tääl­lä poh­joi­ses­sa­kin on: ei ai­na pelk­kää hy­myä.

Vii­me päi­vi­nä olen on­nek­si ha­vain­nut merk­ke­jä sii­tä, et­tä kyl­lä se elä­mä siel­tä taas voit­taa. Toi­nen kis­sa­ni to­ke­ni eläin­sai­raa­la­vi­sii­tin jäl­keen ja so­tau­u­ti­set­kaan ei­vät ah­dis­ta ihan niin pal­jon kuin viik­ko sit­ten.

Ko­ro­na­ku­ri­muk­se­ni jäl­keen olen us­kal­tau­tu­nut myös muu­ta­man ker­ran rin­tee­seen ja huo­man­nut, et­tä las­ke­mi­nen ei enää hen­gäs­ty­tä yh­tä voi­mak­kaas­ti kuin en­sim­mäi­sil­lä las­kuil­la.

Sää vaikuttaa kaikkeen

Tal­vel­la La­pis­sa asu­es­sa­ni elä­mää­ni kuu­luu muu­ta­mia sel­lai­sia toi­min­to­ja, joi­hin ete­läs­sä ei ak­tii­vi­ses­ti kes­ki­ty. Ker­ros­ta­lo­e­lä­mä vain on niin toi­sen­lais­ta kuin ar­ki tääl­lä Luo­sun met­sän sii­mek­ses­sä.

Tär­kein ru­tii­ni­ni on sään seu­raa­mi­nen. Sää­tie­do­tus­ten mer­ki­tys on tär­ke­ää jo sik­si, et­tei ole ai­van päi­vän­sel­vää pääs­tä pi­han pik­ku­mä­keä ylös Luo­sun­tiel­le. Jos il­lal­la ja yöl­lä tu­lee kun­nol­la lun­ta ja aa­mul­la on ai­kai­nen läh­tö töi­hin Äkäs­lom­po­loon, pi­tää ko­laa­mi­seen va­ra­ta ai­kaa. Meil­lä käy tääl­lä kyl­lä tut­tu au­raust­rak­to­ri, mut­ta se­hän ei vält­tä­mät­tä kul­je mi­nun ai­ka­tau­lu­ni mu­kaan.

Sää vai­kut­taa myös lii­kun­ta-ak­ti­vi­teet­tei­hin, joi­ta pik­ku hil­jaa nyt li­sään töi­den oheen. On­ko lu­vas­sa pak­kas­ta, plus­sa­ke­liä vai ken­ties sa­det­ta? Tuu­lee­ko tun­tu­ris­sa tai eh­tii­kö au­rin­ko peh­men­tää rin­teet il­ta­päi­väk­si? Päi­vän työ­ai­ka­tau­lu ja sää mää­rit­te­le­vät yh­des­sä sen, mil­lai­set suk­set ja vä­li­neet au­toon aa­mul­la pa­ka­taan mu­kaan.

Latukarttoja verkossa ja paperilla

Nyt kun pik­ku hil­jaa al­kaa näyt­tää sil­tä, et­tä fyy­si­nen ti­la­ni mah­dol­lis­taa myös hiih­tä­mi­sen, päi­vän ru­tii­nei­hi­ni si­säl­tyy myös Yl­läk­sen la­tu­kar­tan seu­raa­mi­nen. Olen os­ta­nut jo ihan kan­na­tus­mie­les­sä­kin sekä pa­pe­ri­sen et­tä säh­köi­sen kar­tan. Täl­lä an­nan pa­nok­se­ni sii­hen, et­tä Yl­läk­sen upea la­tu­ver­kos­to säi­lyy käy­tet­tä­vis­sä jat­kos­sa­kin.

Pa­pe­ri­kar­tas­ta suun­nit­te­len eri­lai­sia reit­ti­va­lin­to­ja en­nal­ta. Säh­köi­ses­tä ver­si­os­ta tar­kas­tan la­tu­jen huol­to­ti­lan­teen, la­tu­ko­nei­den osal­ta jopa ihan li­ve­nä. Muu­ta­man ys­tä­vä­ni kans­sa meil­lä What­sApp-Tun­tu­ri­ryh­mäs­säm­me pyö­ri­vät aa­mui­set Sep­pä­län la­tu­tie­dot­teet ai­na, kun tääl­lä yh­tä ai­kaa olem­me.

Tänä aa­mu­na poh­dis­ke­lin pi­hal­la tal­vi-il­maa hen­gi­tel­les­sä­ni, et­tä on to­ti­ses­ti en­sim­mäi­nen ker­ta, kun olen viet­tä­nyt Yl­läk­sel­lä jo kak­si viik­koa, mut­ta la­dul­la en ole käy­nyt ker­taa­kaan. On­nek­si ai­kaa on vap­puun saak­ka.

Revontuliseurantaa sovelluksista ja verkosta

Re­von­tu­let ovat yk­si poh­joi­sen ke­vät­tai­vaan ilois­ta. Kun­non tu­lien osu­es­sa koh­dal­le sitä voi vain to­de­ta oman pie­nuu­ten­sa. Vii­me ke­vää­nä et­sis­ke­lin eri­lai­sia luo­tet­ta­via verk­ko­si­vus­to­ja ja so­vel­luk­sia re­von­tu­lien­nus­tei­ta seu­ra­tak­se­ni. Nii­den ja sää­tie­dot­tei­den avul­la voi hie­man en­na­koi­da mah­dol­lis­ta tai­vas­näy­tel­mää.

Pu­he­li­me­ni se­lai­mes­sa on täl­lä het­kel­lä avoin­na Ava­ruus­sää­kes­kuk­sen, Il­ma­tie­teen lai­tok­sen ja NOAA:n (Na­ti­o­nal oce­a­nic and at­mosp­he­re ad­mi­nist­ra­ti­on & Space we­at­her pre­dic­ti­on cen­ter) si­vus­tot. So­vel­luk­sis­ta seu­raan puo­les­taan Au­ro­raA­lert­sin mak­su­ton­ta ver­si­o­ta.

Ei se pa­ras het­ki sil­ti ai­na en­nus­tet­ta tar­vit­se. Vii­me ke­vää­nä erää­nä il­ta­na tai­vas vain al­koi loi­mot­taa ylä­puo­lel­la. Puin kun­nol­la pääl­le, is­tah­din peh­mus­teel­le tu­van por­tail­le, no­ja­sin sei­nään ja ihai­lin vä­rien vaih­te­le­vaa tans­sia ylä­puol­lel­la­ni yli tun­nin ajan. La­pin hen­ki, sii­nä sitä oli taas ker­rak­seen!