Ing­res­si edel­lä on vä­hät­te­lyä. Me­loin sen­tään nel­jäs­ti en­nen Kai­rac­ross Vät­sä­ri -ki­saa. Ker­ran Ke­sän­ki­jo­es­sa, ker­ran Äkäs­jo­es­sa ja pari ker­taa Äkäs­lom­po­lo­jär­vel­lä. Enem­pää ei oli­si oi­kein eh­ti­nyt­kään. Ki­sa­reis­suun piti läh­teä ju­han­nuk­sen kor­vil­la ja iki­o­ma pack­raft tuli pos­tin mat­kas­sa 2. ke­sä­kuu­ta.

La­pis­sa me­lon­ta­kau­si ei it­se asi­as­sa edes ala ko­vin ai­kai­sin. Ke­sän­ki­jär­vel­lä oli vie­lä osit­tain jää­pei­te, kun 28. tou­ko­kuu­ta kä­vim­me tii­mi­ka­ve­ri­ni Saa­ra Lau­ha­maan kans­sa en­sim­mäi­sen ker­ran ko­kei­le­mas­sa vuok­ra­laut­to­ja.

Ke­sän­ki­jo­ki sen si­jaan vir­ta­si va­paa­na jääs­tä. Suun­ta­sim­me siis sin­ne.

Noniin, tästä se lähtee

Haim­me pai­kal­li­ses­ta ur­hei­lu­liik­kes­tä me­lat ja yk­sik­kö­mal­li­set pack­raf­tit lai­naan. Kun pu­hu­taan pack­raf­teis­ta, yk­sik­kö tar­koit­taa, et­tä laut­ta on yh­del­le hen­gel­le mi­toi­tet­tu. Saim­me tes­tat­ta­vik­si yh­den M- ja yh­den L-koon pakc­raf­tin.

Au­rin­ko pais­te­li, mut­ta kis­koin jal­kaan pit­kät kuo­ri­hou­sut – jos ne vä­hän suo­jai­si­vat kas­tu­mi­sel­ta. Saa­ral­la oli yl­lään kui­va­pu­ku. To­te­sim­me sa­man tien, et­tä kyl­lä, kui­va­pu­ku pi­tää kui­va­na, mut­ta on hy­vin epä­käy­tän­nöl­li­nen. Eten­kin, kun ajat­te­lee ki­saa, jos­sa tuon tuos­ta nous­taan mai­hin ja pa­ti­koi­daan. Kuo­ri­hou­suis­ta puo­les­taan meni vesi läpi jo en­nen kuin edes is­tuin pack­raf­tis­sa.

Kun pää­sim­me Ke­sän­ki­jär­ven ran­taan, le­väy­tim­me kamp­peet esil­le. Olin näh­nyt kyl­lä ku­via pack­raf­teis­ta ja jo­ku­sen ker­ran jon­kun me­lo­mas­sa sel­lai­sel­la, mut­ta sii­nä kaik­ki.

Packraftin voi täyttää joko ilmapussilla, kuten kuvassa, tai patterikäyttöisellä pumpulla.

Packraftin venttiili on kaksiosainen. Lopputäyttö tehdään puhaltamalla.

En­sim­mäi­nen vai­he on tie­ten­kin se, et­tä tyh­jään ku­mi­ve­nee­seen pi­täi­si saa­da il­maa. Pack­raft täy­te­tään kiin­nit­tä­mäl­lä sen vent­tii­liin iso täyt­tö­säk­ki. Säk­ki joko kään­ne­tään tuul­ta vas­taan tai sitä leu­hau­te­taan il­mas­sa, jot­ta se saa­daan täy­teen il­maan. Sit­ten vain pu­ser­re­taan il­ma sä­kis­tä pont­too­nei­hin. Noin 3–4 pus­sil­li­sel­la pack­raft on täyn­nä.

Kuu­los­taa hel­pol­ta, mut­ta kun ir­rot­taa täyt­tö­pus­sin, il­maa pää­see ai­na kar­kuun. Sik­si täyt­tä­mis­tä jat­ke­taan pu­hal­ta­mal­la. Kor­kin ylem­pi vent­tii­li ava­taan ja sit­ten vain puh­ku­taan keuh­kot tyh­jik­si. Sa­mal­la tek­nii­kal­la täy­te­tään myös sel­kä­no­ja, penk­ki ja auk­ko­peit­teen etuo­sa.

Packraftien on hyvä antaa ensin vähän "vetäytyä" kylmässä vedessä.

Kun lau­tat on täy­tet­ty, kan­nam­me ne ran­ta­ve­teen. Kyl­mä vesi tii­vis­tää il­maa, jo­ten an­nam­me laut­to­jen het­ken ve­täy­tyä. Sil­lä ai­kaa on hyvä har­joi­tel­la muu­ta­maa olen­nais­ta asi­aa, ku­ten esi­mer­kik­si sitä, mi­ten sil­lä me­lal­la me­lo­taan.

Kai­kek­si on­nek­se­ni Saa­ra on ko­ke­nut me­lo­ja ja osaa opas­taa me­lon­ta­tek­nii­kan kans­sa. Pa­rin mi­nuu­tin kui­va­har­joit­te­lun jäl­keen us­kon, et­tä hom­ma on hans­kas­sa. Ei­hän se ole kuin me­loa. Vaik­ka val­mis­tau­tu­mi­ses­sam­me saat­taa ol­la mo­nia puut­tei­ta, it­se­luot­ta­mus­ta löy­tyy.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Pack­raf­tin kyy­tiin on help­po ka­vu­ta. Vet­tä, hiek­kaa ja mu­taa saat­taa men­nä mat­kas­sa, mut­ta se kuu­luu la­jiin. Auk­ko­peit­teen voi ve­täis­tä kiin­ni kai­na­loi­ta myö­ten, pi­tää ra­ko­sel­laan tai rul­la­ta ko­ko­naan au­ki.

Otam­me laut­toi­him­me tun­tu­maa Ke­sän­ki­jär­ven su­las­sa pääs­sä. Laut­ta kään­tyi­lee ke­pe­äs­ti, mut­ta oh­jat­ta­vuus on vä­hän niin ja näin. Var­sin­kin kun ha­lu­ai­si ol­la pai­koil­laan, laut­ta pyö­rii oman mie­len­sä mu­kaan ym­py­rää. Tä­hän on­gel­maan saat­tai­si aut­taa poh­jaan kiin­ni­tet­tä­vä evä.

Saa­ran vuok­ra­laut­ta on L-ko­koi­nen, mi­nul­la on M. Olen 172 sent­ti­met­riä pit­kä ja jou­dun is­tu­maan pol­vet kou­kus­sa. L-koko oli­si so­pi­vam­pi.

Läh­dem­me me­los­ke­le­maan pit­kin Ke­sän­ki­jo­kea. Laut­ta li­puu ää­net­tä jo­es­sa, joka vir­taa hil­jak­seen koh­ti Äkäs­lom­po­lo­jär­veä. Ihas­tum­me mo­lem­mat vä­lit­tö­mäs­ti la­jiin. Niin help­poa, niin ki­vaa.

Kesänkijoki on kaunis ja helppo joki testata packrafteja.

Ke­sän­ki­jo­el­la on muu­ta­ma sil­ta, jot­ka piti ohit­taa mait­se. Laut­ta tun­tuu ke­vy­el­tä nos­tel­la ja sitä us­kal­taa raa­ha­ta rää­sei­kös­sä ja ki­vi­kos­sa.

Me­lom­me Äkäs­lom­po­lo­jär­vel­le saak­ka, mut­ta kos­ka jär­vi on vie­lä pää­o­sin jääs­sä, em­me pää­se enää pi­dem­mäl­le. Nou­sem­me ran­taan, avaam­me vent­tii­lin ja pyö­räy­täm­me lau­tat pa­ket­tiin. Hom­ma su­juu muu­ta­mas­sa mi­nuu­tis­sa.

Pack­raf­tin vah­vuus on­kin juu­ri sen koos­sa. Tyh­jen­ne­tyn pack­rat­fin saa tai­tel­tua A3-ko­koon. Pak­suut­ta pa­ke­til­le tu­lee rei­lut kym­me­ni­sen sent­tiä ja pai­noa sil­lä on kol­mi­sen ki­loa.

Nopeiden päätösten naiset

Jo en­sim­mäi­sel­lä tes­ti­reis­sul­la ja ar­vi­ol­ta noin vii­den­nes­sä Ke­sän­ki­jo­en mut­kas­sa teim­me pää­tök­sen ti­la­ta Vät­sä­rin reis­sua var­ten omat pack­raf­tit. Se tar­koit­ti sitä, et­tä läh­dem­me reis­suun yk­si­köil­lä – mo­lem­mil­le tu­li­si omat lau­tat.

Tar­kem­paa poh­din­taa vaa­ti pack­raf­tin mal­li. Ti­la­ta­ko lau­tat ISS-jär­jes­tel­mäl­lä vai il­man? ISS mah­dol­lis­taa kamp­pei­den pak­kaa­mi­sen lau­tan pont­too­nien si­sään. Pää­dym­me ISS-ver­si­oi­hin, kos­ka hin­ta­e­ro ei ole suu­ri, mut­ta sys­tee­mis­tä voi ol­la tu­le­vai­suu­des­sa hyö­tyä.

Lau­tat ja oheis­romp­peet saa­pu­vat muu­ta­mas­sa päi­väs­sä. Oheis­romp­peet pi­tä­vät si­säl­lään me­lat, ky­pä­rät, paik­kaus­tar­vik­keet, täyt­tö­pus­sin ja pat­te­ri­käyt­töi­sen pum­pun. Rom­pe on eh­kä täs­sä koh­taa har­haan joh­ta­va sana. Me­lat esi­mer­kik­si ovat laa­duk­kaat, ke­vy­et ja kes­tä­vät, ei­vät hal­vim­mas­ta pääs­tä.

Pos­ti­pa­ket­tia au­ko­es­sa­ni olen kuin lap­si kark­ki­kau­pas­sa. Kaik­ki au­ki heti, ver­meet ko­ti­ran­taan ja laut­ta ve­sil­le.

Kun pari päi­vää myö­hem­min pää­sem­me Saa­ran kans­sa yh­des­sä tut­ki­maan vä­li­nei­tä, to­te­am­me, et­tä laut­to­ja pi­tää tuu­na­ta. Vät­sä­ris­sä rink­ka pi­tää kiin­nit­tää lau­tan keu­laan. Tar­vit­sem­me siis ku­mi­nau­haa. Laut­taa pi­tää myös voi­da raa­ha­ta ja kan­taa hel­pos­ti. Eteen ja taak­se on kiin­ni­tet­tä­vä ohut­ta köyt­tä tai pak­sua na­rua. Ja näin muis­tet­ta­vien asi­oi­den lis­tam­me kas­voi­vat taas en­ti­ses­tään.

Keulan kuminauhoilla kiinnitettäisiin rinkka, lyhyt joustamaton naru laitettiin kiskomista varten.

Packraftin pyrstöön laitoimme pitkät narut, joita voisi käyttää joko lautan vetämiseen kuivalla maalla tai lautan rantaan kiinnittämiseen.

Liimapyssyllä kuminauhojen päiden viimeistely.

Ti­laa­mis­sam­me lau­tois­sa on mu­ka­na poh­jaan kiin­ni­tet­tä­vä evä. Muo­vi­nen lär­pä­ke su­jau­te­taan ku­mi­seen pi­dik­kee­seen ve­neen poh­jaan. Evän py­sy­mi­nen var­mis­te­taan na­rul­la. Näyt­tää hep­poi­sel­ta, mut­ta eh­kä se sii­nä py­syy.

Evän hyö­ty on sel­keä: tuu­li­sel­la sääl­lä Äkäs­lom­po­lo­jär­vel­lä vene liik­kuu ta­sai­sem­min ja jos lak­kaa me­lo­mas­ta, keu­lan suun­ta py­syy, ei­kä laut­ta ru­pea pyö­ri­mään.

Pyö­rit­te­lem­me myös aja­tus­ta pum­pun ot­ta­mi­ses­ta mu­kaan Vät­sä­riin. Täs­sä vai­hees­sa va­rus­te­välp­pää­mi­nen on men­nyt kui­ten­kin jo sen ver­ran reip­paas­ti gram­ma­vii­lauk­sen puo­lel­le, et­tä pää­täm­me tyy­tyä täyt­tö­pus­sei­hin. Täyt­tö­pus­sin käyt­tä­mi­seen tot­tuu no­pe­as­ti ja hom­mas­ta tu­lee sut­ja­kam­paa.

Soitellen sotaan

Vie­lä ke­vät­tal­vel­la suun­nit­te­lim­me, et­tä teem­me use­am­man päi­vän mit­tai­sen tes­ti­reis­sun jos­sain Yl­läs­tun­tu­rin lä­hi­joil­la ja maas­tois­sa. Mie­tim­me, et­tä sii­nä nä­ki­sim­me, kuin­ka rin­kan ja lau­tan kans­sa on hel­poin toi­mia, mi­ten lau­tan lii­kut­te­lu su­juu täy­te­nä ja tyh­jä­nä, ja kuin­ka pal­jon ai­kaa ve­des­tä maal­le ja taas maal­ta ve­teen siir­ty­mi­nen vie.

Tou­ko­kuun lo­pul­la to­te­sim­me, et­tei meil­lä tai­da ol­la ai­kaa kuin yh­teen yh­den yön reis­suun. Ke­sä­kuus­sa oli sel­vää, et­tem­me eh­di edes päi­vä­reis­sul­le.

Läh­dim­me siis soi­tel­len so­taan, mut­ta se ei ole meil­le uut­ta. Sen ver­ran kui­ten­kin oli pak­ko var­mis­tel­la, et­tä teim­me huo­lel­li­set tes­ti­pak­kaa­mi­set.

Pää­dyim­me lo­pul­ta kiin­nit­tä­mään tyh­jän lau­tan rin­kan pääl­le rul­la­na, jon­ka si­säl­le pak­ka­sim­me me­lan var­ret. Me­lan la­vat tu­li­vat rin­kan si­vu­tas­kui­hin. Me­lon­ta­lii­vit kiin­ni­tet­tiin nu­rin­päin rin­kan etuo­saan ja ky­pä­rä su­jau­tet­tiin lii­vien si­sään.

Lop­pu­jen lo­puk­si olim­me tyy­ty­väi­siä. Rink­ka kaik­ki­ne me­lon­ta­kamp­pei­neen ei tun­tu­nut lii­an ras­kaal­ta. Näh­tä­väk­si jää, mi­ten rat­kai­sut toi­mi­si­vat maas­tos­sa – ja riit­tä­vät­kö me­lon­ta­tai­dot.

Jut­tu­sar­jan seu­raa­vas­sa osas­sa (il­mes­tyy vii­kol­la 30) käy­dään läpi kil­pai­lun kul­kua eli mi­ten va­rus­te­va­lin­tam­me toi­mi­vat ja kuin­ka kisa koh­te­li ”Kek­si­tään myö­hem­min” -kak­sik­koa. Sar­jan en­sim­mäi­ses­sä osas­sa kä­si­tel­tiin va­rus­te­välp­päys­tä vaat­teis­ta ruo­kaan ja kun­toa, jol­la ki­saan läh­det­tiin.