Rasti 11 oli komeissa ja korkeissa maisemissa. Tämä valokuva kuvastaa ehkä parhaiten meidän tiimimme reissua: saumatonta yhteistyötä hyvällä fiiliksellä. Vasemmalla Saara Lauhamaa, oikealla Satu Renko. Kuva: Poppis Suomela
Sinä torstaina oli makea sää. Aurinko lämmitti juuri sopivasti, mutta ei liikaa. Sevettijärven koulun piha täyttyi pikkuhiljaa kisaajista. Oli hauska vilkuilla, minkälaisia varusteita kanssakilpailijoilla oli matkassa. Automaattisesti tuli vertailtua rinkkojen kokoa. Onkohan meillä liikaa kampetta? Minä ja kilpakumppanini Saara Lauhamaa muistutimme toisillemme, että olemme lähdössä tähän kisaan retkeilyasenteella ja olemme miettineet varusteemme sillä ajatuksella: aiomme syödä, nukkua ja vaihtaa vaatteita.
Lähtöalueella ennen prologia. Kuva: Poppis Suomela
Saara niin valmiina kuin vain voi olla.
Kisapaikalla kilpailunjohtaja Jouni Junkkaala kertasi kisaohjeet ja muistutti, ettei kannata olla niin hopussa, ettei ehdi katsomaan maisemia. Saimme gps-seurantalaitteen ja radiolähettimen, kännykät sinetöitiin vesitiiviisiin pusseihin ja rinkat punnittiin.
Kisa käynnistyi prologilla, jossa piti hakea kisakeskuksen lähimaastoon sijoitetut viisi rastia. Prologille lähdettiin meloen. Rinkat sai jättää lähtöalueelle odottamaan. Kun prologin rastit oli plakkarissa, sai jatkaa varsinaiselle kisaradalle.
Lähtö prologille. Kuva: Poppis Suomela
Etukäteen ajateltuna prologi tuntui todella turhauttavalta – miksi tempoa turha kierros alkuun, kun kilpailun 32 rastissakin on ihan tarpeeksi tekemistä. Jälkikäteen voi todeta, että prologille oli syynsä. Porukka hajaantui ja lähtöalueella pystyi seuraamaan paremmin kunkin joukkueen lähtöä varsinaiseen kisaan.
Jo prologin aikana huomasimme, että kaksikkomallisilla packrafteillä pääsee etenemään avoimessa järvivedessä aika paljon vauhdikkaammin kuin meidän yksikkömallisilla lautoillamme. Tässä vaiheessa sitä oli turha harmitella. Toivoimme, että yksikkömallillakin on omat etunsa kilpailun edetessä.
Kun olimme tempaisseet prologin läpi, oli aika lähteä sille ihan oikealle kisataipaleelle. Ujutimme tavaramme ISS-järjestelmällä varustettujen packraftiemme ponttoneihin, täytimme lautat ilmalla ja livuimme matkaan – ja mikä mahtava fiilis iskikään! Siinä vaiheessa taisimme hymyillä kilpaa auringon kanssa.
Varsinaisen kisaradan ensimmäisellä melontapätkällä. Fiilis oli makea!
Vätsärin vesistöt olivat käsittämättömän kirkkaita. Paikoin savipohja sai veden näyttämään myös upean turkoosilta. Vesiä jaksoimme ihastella päivästä toiseen.
Hymy kyllä hyytyi pian. Jo ensimmäisissä kuivissa jokimutkissa lähdimme hakemaan maitse parempaa reittiä. Pyörimme hetken jonkin metsätönkäreen takana ja mietimme, että ei hitto, emme me voi olla heti hukassa kartan kanssa.
Koska kamppeemme olivat ponttoneissa, lautat olivat raskaat kiskoa ja liikutella. Selvisimme kuitenkin takaisin vesille – kunnes olimme pian taas maalla. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että siirtymisiä on tuon tuosta ja paljon helpompaa olisi, jos kamppeet olisivat rinkoissa. Ensimmäinen päivä oli siis vasta puolivälissä, kun hylkäsimme ISS-järjestelmän, jonka olimme kuvitelleet käteväksi. Sitä se varmasti onkin, mutta jossain aivan muualla kuin Kairacross Vätsärissä.
Alun melontapätkien jälkeen oli vuorossa pidempi kävely maitse. Olimme pakanneet kamppeet rinkkoihimme, tyhjentäneet lautat ja sitoneet lautat rinkkojemme päälle. Olimme syöneet lounaan ja jalka nousi keveästi, vaikka maasto oli todella kivikkoista.
Pian saimme huomata, että jalka oli ollut jopa liian keveä. Seurasimme silmä kovana karttaa, mutta onnistuimme ohittamaan rastin. Etenimme kilometrin ennen kuin tajusimme virheen. Suunnistaminen ei ollut alkuun helppoa, kun karttojen mittasuhteet olivat 1:175 000 ja 1:50 000.
Hengittelimme hetken syvään, nielimme pettymyksen ja haimme ykkösrastin.
Ruokaa laitettiin milloin missäkin puskassa tai rannassa. Pieni Pocket rocket -keitin ja kaasupullo oli todella passeli yhdistelmä. Ruokaa varten tarvitsimme vain muutaman desinkiehuvaa vettä. Ruokavalinnoistamme voi lukea tarkemmin tämän juttusarjan kakkosnumerosta.
Kakkosrasti oli upeassa paikassa. Pinkki ja tyven ilta antoi energiaa meloa yötä myöten.
Aikaa paloi, mutta siitä huolimatta ehdimme alkuyöhön mennessä nelosrastille saakka. Iltaa kohden fiilis vain parani ja parani. Sää oli tyyni ja taivas pinkki. Tuntui kuin kaikki maailman murheet olisivat kadonneet ympäriltämme. Mutta jotta ei nyt olisi aivan liian täydellistä, pudotin kameran veteen, kun rantauduin nelosrastille.
Siinä vaiheessa harmitti vain se, ettemme saisi enempää kuvia reissulta.
Ensimmäisen päivän iltana tulimme rastille numero neljä. Livuimme äänettömästi yössä. Rantautuessani kamera tipahti veteen. Onneksi Poppis Suomela sai meistä kuvia matkan varrelta.
Päivä numero kaksi lähti hyvin käyntiin. Sää oli yhä aurinkoinen. Matka taittui todella vauhdikkaasti. Edellisenä päivänä olimme edenneet aluksi rinnakkain Chemical Brothersien ja sitten Kivi ja Vesi -joukkueen kanssa. Nyt kuljimme ylhäisessä yksinäisyydessämme.
Ensimmäisen päivän meloimme koko ajan vastavirtaan.
Olimme päättäneet jo etukäteen, että liikkuisimme niin paljon vesillä kuin vain mahdollista. Se tarkoitti, että meloisimme myös muutamat kosket.
Ensimmäisen päivän jatkuvan vastavirtamelomisen jälkeen myötävirta ja kosket tuntuivat hauskalta vaihtelulta. Saara on melojana kokenut, minä vain luulen osaavani kaiken. Hauskuus loppui pieneen putoukseen, joka oli tarpeeksi iso kaatamaan lautan. Ajauduin putoukseen sivuttain ja tiesin heti, että nyt mennään.
Onneksi koskessa oli syvyyttä, enkä loukannut itseäni. Nousin nopeasti pintaan ja tarrasin kiinni lautasta. Mela oli pysynyt kädessä koko ajan. Huusin Saaralle, että nappaa kiinni juomarakosta, joka kellui sinisenä pallona virrassa.
Raahasin lautan rantaan ja Saara tuli perässä. Yllättävää kyllä, kaatuminen ei säikäyttänyt minua sen kummemmin. Mietin vain, että kuinka hitossa nämä kaikki vehkeet saadaan kuiviksi.
Saara sytytti tulet sillä aikaa, kun minä kampesin ulos litimäristä vaatteistani. Onneksi kuivapusseissa olleet varavaatteet olivat kuivat.
Päätimme hyödyntää pakollisen tauon ja syödä samalla lounaan. Kiirettä ei ollut, tilanteelle kun ei mitään voinut. Naureskelimme vain, että nyt olisi pitänyt olla se kamera. Olisi saanut hyviä leirikuvia.
Kun siinä sitten istuskelimme tulen ääressä, huomasimme, että joku nousee koskea vastavirtaan. Vitsailimme, että eiköhän se ole Poppis Suomela, tapahtuman valokuvaaja, joka tulee ottamaan ne kaipaamamme leirikuvat. Ja niinhän se oli, kukapa muukaan. Poppis oli matkalla rastille 11, joka oli aika lähellä sijaintiamme.
Hyvillä fiiliksillä koskimulauksen jälkeen. Kuva: Poppis Suomela
Tapahtuman valokuvaaja Poppis Suomela teki itsekin uskomattoman reissun erämaassa yrittäessään tavoittaa kuviinsa kaikki joukkueet jostain kohtaa reittiä. Meille Poppis ilmestyi useampaan otteeseen ja siitä tuli muotoutui jo vitsi. Kuva: Satu Renko Poppiksen kameralla - oma kamerani kun putosi järveen rastilla numero neljä.
Kun kamppeet olivat kuivat, jatkoimme rastille numero 5. Jostain syystä ajauduimme empimään, onko meidän mitään järkeä enää jatkaa eteenpäin. Tutkailimme karttaa ja mietimme, että jos suuntaamme kohti rasteja, jotka sijaitsivat Norjan rajan tuntumassa, ehtisimmekö määräajassa takaisin.
Jälkikäteen ajateltuna tämä empiminen tuntuu ihan hölmöltä. Oli vasta toinen kisapäivä ja kaikki maailman aika jäljellä.
Onneksi viitosrastin rastimies Olli Nuoranto sai meidät järkiimme. Olli loi meihin uskoa ja kannusti eteenpäin. Kaiken kaikkiaan oli upeaa, että tällaisessa maastossa ja näillä välimatkoilla oli rasteille saatu niin monia vapaaehtoisia talkoilijoita rastihenkilöiksi. Ehdimme tavata heistä viisi. He kaikki olivat taivaltaneet rasteille jalkaisin tai melomalla ja valvoivat yötä myöten odotellessaan rasteille saapuvia joukkueita.
Rasti numero viisi saavutettu! Kuva: Olli Nuoranto, rastimies
Hatunnosto siis rastihenkilöille ja kaksinkertainen hatunnosto Ollille. Kiitimme Ollia ääneen, kun otimme aurinkoa ja makoilimme tauollamme valtavan pystyseinäisen kivikatedraalin pohjalla. Oli kolmas päivän ja takana jo rastit 6, 7, 8, 9 ja 10. Kiitimme Ollia myös rastin 10 jälkeisillä tunturijärvillä. Miten upeita paikkoja Suomesta voikin löytyä! Jos olisimme kääntyneet vitosella, nämä olisivat jääneet näkemättä.
Mutta mahtui tuohon rastiväliin 6–10 myös hampaidenkiristystä – onneksi ei kuitenkaan itkua.
Seiskarasti sijaitsi Routasenkurussa. Lähestyimme sitä yläkautta eli maateitse. Olimme jo väsyneitä ja minä liukastuin kivellä ja vedin voltilla ympäri. Painava rinkka vei naista. Mihinkään ei sattunut, mutta kun kömmin ylös, Saaralla oli kauhistunut ilme – minulla oli otsa veressä. Onneksi veri oli vain itikoista, joita olin litsannut naamaani. Jäimme yöksi seiskarastille. Sääskien määrä oli järjetön. Iltapuuro oli niin täynnä hyttystä, että väsyneenä oli parempi vain kauhoa hyttysetkin naamariin.
Routasenkurusta jäi synkkä mielikuva, vaikka kuvista näkee, että yölläkin oli vielä kirkasta. Tässä kohtaa väsymys oli kova. Piti saada nopeasti iltapuurot ja päästä telttaan nukkumaan. Kuva: Rastimies rastilla numero 7
Kolmantena aamuna lähdimme kasirastille ja teimme tunturissa parikin turhaa koukkausta, jotka päätyivät joka kerta Norjan rajaan ja poroaitaan. Onneksi meillä oli tuo aita herättelemässä katsomaan karttaa ja kompassia uudestaan. Jälkikäteen kuulimme, että emme olleet ainoat tuolla alueella harhailleet. Aiempana vuonna joku joukkue oli lähtenyt jopa aidan ali Norjan puolelle.
Päivä päivältä suunnistamisemme oli kuitenkin parempaa. Sitä jotenkin tottui maastoon ja karttaan. Huomasimme, että kun pistimme silmät kiinni, silmissä vilisivät karttojen korkeuskäyrät.
Rastilta 10 etenimme rastin 11 tuntumaan hyvissä fiiliksissä. Rasti 11 sijaitsi tunturin huipulla. Koska oli jo ilta, päätimme pistää teltan pystyyn tunturin juureen ja kivuta huipulle vasta aamulla. Ja se kipuaminen onnistui täydellisesti, putkahdimme aivan suoraan rastille.
Kohti rastia 11. Etsimme sopivaa yöpaikkaa rannan läheisyydestä. Kuva: Poppis Suomela
Kohti rastia numero 12. Kuva: Poppis Suomela
Huipulla meitä odottivat rastihenkilöt ja kukas muukaan kuin Poppis. Kerroimme heille, että jatkamme vielä rastit 12 ja 13 ja sen jälkeen suuntaamme kohti Sevettijärveä.
Sää oli huono. Meillä oli meloessa vastatuuli ja jouduimme ylittämään pari suurta järvenselkää isossa aallokossa. Aallokko muodosti vaahtopäitä, ja muistelin, kuinka packraft kaatui koskessa. Tässäkään ei auttanut ajautua sivuttain, aallokko kaataisi lautan. Oli siis pakko meloa nokka kohti aaltoja ja edetä kylki edellä kohti vastarantaa. Selvisimme kunnialla ja kun koettelemus oli ohi, totesin Saaralle, että nyt erotin, mitä on jännitys ja mitä pelko. Minua oli oikeasti pelottanut.
Päivän mittaan voimat hiipuivat. Vedimme lautat kauniille hiekkarannalle suojaisassa poukamassa, laitoimme ruoan muhimaan ja otimme tirsat. Minä hiekalla puunrunkoa vasten, Saara omassa packraftissaan. Ja se teki hyvää! Lounaan jälkeen energiatasot olivat taas kohdillaan.
Vielä tässä vaiheessa totesimme, että ehtisimme saman päivän aikana maaliin ja kolmen päivän kisasarjaan, mutta mitä turhaan. Saara löysi kartasta paikan, jossa saattaisi olla kiva leiripaikka. Ja sitä se oli. Pieni niemenkärki suorastaan kutsui pystyttämään teltan. Tuuli oli jo tyyntynyt ja aurinko paistoi. Kello oli vasta viisi, kun laitoimme tulet ja levitimme makuualustamme nuotion ympärille. Kömmimme makuupusseihimme ja katselimme taivasta, pilviä ja vesitasoa, joka halkoi tasaisen säännöllisesti Vätsärin ilmatilaa.
Pohdimme siinä loikoillessamme viime päivien tapahtumia, varusteitamme ja oliko jotain, mitä olisimme tehneet toisin. Ruokaa oli sopivasti, vain viidennen päivän annokset jäivät yli. Veden puhdistamiseen ostettu Steripen oli loistava hankinta. Packrafteissa kaksikko olisi ollut nopeampi, mutta tulevia retkiä ajatellen on kiva, että molemmilla on omat yksiköt. Kengät eli peruslenkkarit pelasivat molemmilla mainiosti. Vedenpitävät sukat kastuivat välillä läpimäriksi, mutta niiden sisämateriaali oli lämmin. Hiko Pantseja rupesimme kutsumaan turvahousuiksi, ne olivat niin mainiot. Hyttysmyrkkyä kumpikaan meistä ei yleensä käytä, tällä reissulla kului kokonainen spraypullo.
Matkan varrelle jäi kampetta. Minun packraftista katosi evä ykkösrastin jälkeen ja lautan ilmatäyttöpussi tippui matkasta ilmeisesti nelosrastin jälkeisellä metsäpätkällä. Yksi Camelbakin juomapullokin katosi.
Mutta mikä tärkeintä: me kaksi, Keksitään myöhemmin -tiimin naiset, me olimme selvinneet ilman loukkaantumisia tai rasitusvammoja. Rakkoja oli käsissä ja jaloissa, mutta nekään eivät häirinneet missään vaiheessa. Molemmilla kroppa toimi läpi kisan. Aina kun astuimme maihin, tuntui mukavalta lähteä kävelemään ja aina kun menimme vesille, tuntui mukavalta ryhtyä melomaan. Tiimityö oli mutkatonta ja saumatonta. Huumori, useimmin huono, kantoi alusta loppuun. Maalissa totesimme, että olimme ehkä jopa pirteämpiä palatessamme kuin startissa.
Viimeinen leiri-ilta ja yö oikeastaan kiteytti koko reissumme upeuden. Me olimme kisassa retkeilemässä ja tämä oli ollut retkien retki.
Viitosrasti oli vesiputouksella. Tässä kohtaa emmimme jatkoa. Rastimies tsemppasi meidät jatkamaan. Kuva: Olli Nuoranto, rastimies
Kaikki juttusarjan kolme osaa ovat maksutta luettavissa osoitteessa kuukkeli.com. Juttusarjan ensimmäisessä osassa puntaroitiin varustevalintoja ja toisessa osassa tutustuttiin packrafteihin. P.s. Vuoden 2022 Kairacrossiin voi jo ilmoittautua...
Äkäslompololaisen ”Keksitään myöhemmin” -joukkueen muodostivat juttusarjan kirjoittaja Satu Renko ja hänen ystävänsä Saara Lauhamaa. Joukkue keräsi neljässä päivässä 13 rastia ja 112 kilometriä. Kairacrossin vuoden 2021 voittajatiimi Mareld Adventure kiersi lähes samassa ajassa 340 kilometriä ja saivat kaikki 32 rastia – ilman unia. Kisaan voi siis lähteä monenlaisista lähtökohdista ja eri tavoitteilla.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.