Huhtikuun toisella viikolla loikattiin kertaheitolla kevääseen: mittari näytti plussaa ympäri vuorokauden, vettä satoi kaatamalla ja lumipenkat madaltuivat silminnähden. Loistavia ulkoilusäitä on silti takuulla vielä jäljellä roppakaupalla – ja toivottavasti myös niitä paljon kaivattuja hankikantokelejä.
Pääsiäisen lomailijarysäyksen ja Ylläs–Levi-hiihdon jälkeen tunturikylien katukuvat ovat kuitenkin jo hiljentyneet. Enää ei siis myöskään tarvitse murehtia, löytyykö autolle parkkitilaa hiihtoreissun tai kävelyretken ajaksi. Ylläksen alueen parkkipaikkojen määrä on meinaan yksi niistä kestosuosikkiaiheista, joista saan keväisin valtavan määrän puheluita ja viestejä.
Enkä ihmettele. Kun pääsiäisen aikaan tein Äkäslompolossa lehtijakokierrosta, tuskailin itse saman ongelman kanssa. Koska tilaa ei ole – eikä myöskään valvontaa – autot parkkeerataan minne sattuu.
Sivulantie on yksi pahimmista pullonkauloista. Safarifirmat, ravintolat ja majoitusyritykset kärvistelevät kaikki liian pienten paikoitustilojen paineessa, ja jos asiakkaat eivät saa autoaan sinne minne haluavat, se laitetaan naapurin pihaan. Myös Jounin Kaupan ja Eelin Kaupan parkkialueet täyttyvät autoista, jotka seisovat paikoillaan koko päivän.
Lapland Hotels on hakenut tänä keväänä ongelmaan ratkaisua maksullisesta pysäköinnistä. Hotellien asiakkaille parkkeeraaminen on maksutonta, muille maksullista. Ei lainkaan huono ratkaisu. Levillä on toimittu vastaavalla tavalla jo kauan. Levillä pahimpaan sesonkiaikaan vieraillessani maksan mielelläni muutaman euron maksullisesta paikoituksesta kuin tuuppaan autoni ilmaisten parkkialueiden kaaokseen. Äkäshotellin ja Saagan paikoitushinnat ovat Levin parkkien tavoin hyvin kohtuulliset, ja Saagassa maksu koskee vain paria hotellin lähintä parkkiriviä.
Parkkipaikkaongelma on nostettu esille keskusteluissa, joita on käyty esimerkiksi Ylläksen osayleiskaavasta. Kaavatyö on kestänyt jo useamman vuoden. Vuoden 2022 keväällä siihen otettiin aikalisä, kunnes viime syksynä esiteltiin uusi kaavaehdotus. Lisäselvityksiä on senkin jälkeen tarvittu. Selvitysten pitäisi olla näillä näppäimillä valmiit. Prosessi nytkähtänee ehkä jo piankin eteenpäin: ensin kunnanhallitukseen ja jos kunnanhallitus ei näe enää tarvetta lisätyölle, edelleen valtuustoon. Jos taas kunnanhallitus kaipaa lisää selvityksiä, edessä on uusi kuulemiskierros. “Ja se olisi valtava työmaa”, kunnan maankäyttöinsinööri Kullervo Lauri kommentoi Kuukkelille.
Osayleiskaava määrittelee kunnan strategista tahtotilaa, mutta vaikka kunta kuinka tahtoisi lisää parkkipaikkoja, se ei onnistu pelkällä tahtomisen voimalla – tarvittaisiin lääniä, jota ei ole. Osayleiskaavasta ei siis ole pikaratkaisuksi.
Kun uutta yritystoimintaa rakennetaan, kaavoituksessa voidaan kuitenkin velvoittaa tekemään riittävä määrä parkkitilaa. Missä siis mättää, kun kerta toisensa jälkeen uusien rakennettujen aluiden parkkipaikat todetaan liian pieniksi? Tästäkin on hyviä esimerkkejä Sivulantieltä.
Ylläksen osayleiskaavaehdotuksessa kannustetaan joukkoliikenteeseen panostamiseen. Jostain päästähän ongelmaa olisi pakko purkaa, ja jos se ei ole parkkipaikkojen lisääminen, olisiko se joukkoliikenteen kehittäminen? Muistan hankkeen jos toisenkin, jossa myös tätä asiaa on selvitelty. Minne lie mappi ööhön ovat nekin aihiot päätyneet.
Tosiasia kuitenkin on, että tukkoisin kausi on loppujen lopuksi vuoden kierrossa hyvin lyhyt, eivätkä laajat parkkialueet ainakaan kaunista kyläkuvaa. Tehokas, notkea, sesonkien mukaan räätälöity sisäinen liikenne saattaisi olla avain ongelmiin. Parkkeeraavaa matkailuasiakasta on turha syyttää – pakkohan se auto on jonnekin jättää.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.