Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on saanut valmiiksi tutkinnan Kolarin Äkäslompolossa 13.2.2024 syttyneestä hostellipalosta, jossa kuoli kolme henkilöä. Hostellin kaksikerroksiseen päärakennukseen oli onnettomuushetkellä majoittunut 28 henkilöä, joista suurin osa oli ulkomaisia turisteja. Hostellirakennus tuhoutui palossa täysin.
Onnettomuustutkintakeskus on jo aiemmin tiedottanut , että palo sai alkunsa nuotion tuhkista, jotka kuljetettiin pois retkipaikalta ja säilöttiin rakennuksen ulkovarastoon. Muovinen tuhkalaatikko syttyi palamaan, ja tuli levisi siitä nopeasti rakennuksen rakenteisiin ja ulkopinnoille. Palo oli ehtinyt kehittyä pitkälle ennen kuin se havaittiin rakennuksen sisällä.
– Luontomatkailussa ilmenee toisinaan tarvetta tuhkien käsittelylle ja siirtämiselle. Tuhkan riskeistä ei kuitenkaan ole riittävää ymmärrystä. Tuhkien käsittelyyn ei ole tällä hetkellä olemassa yhtenäistä ja turvallista toimintamallia. Tuhkasta on lisäksi vaikea hahmottaa sen kuumuutta ja vaarallisuutta ulospäin. Nostammekin suositukseksi Metsähallitukselle kehittää yhdenmukaisten, toimivien ja turvallisten käytänteiden luomisen tuhkien kanssa toimiseen, tutkinnanjohtaja Timo Naskali kertoo tiedotteessa.
Itse hostellirakennus oli alun alkaen rakennettu asuinrakennukseksi, mutta sitä oli muutettu ajan kuluessa majoitusrakennukseksi. Vuosien saatossa rakennukseen tehdyt muutokset heikensivät palo- ja poistumisturvallisuutta.
– Henkilöturvallisuusriskiä ei huomioitu kaikissa muutoksissa, ja yläkerran majoitustilojen poistumisturvallisuus heikkeni huomattavasti muutosten seurauksena. Palon leviäminen ainoan uloskäynnin eteen hankaloitti luhtikäytävän varrella olleista huoneista poistumista. Kaikki kuolleet majoittuivat rakennuksen yläkerran luhtikäytävän huoneissa. Vastaavan ennaltaehkäisemiseksi suositamme Sisäministeriötä huolehtimaan, että tieto rakennuksessa harjoitettavasta majoitustoiminnasta päätyy ajantasaisesti alueen pelastusviranomaiselle valvontatyön kohdentamiseksi. Majoituspalveluiden käyttäjän tulee voida luottaa siihen, että tilat ovat turvalliset ja asianmukaisesti viranomaisten valvonnassa, Naskali painottaa.
Tutkinnassa korostuu myös ohjelmapalvelujen riskienhallinta. Revontuliretkien ja samankaltaisten ohjelmapalvelujen riskit on arvioitu vähäisiksi, eivätkä ne edellytä lupaa viranomaiselta, vaan turvallisuus on palveluntarjoajan oman riskienhallinnan varassa. Aineistoa turvallisuudenhallintaan kyllä on, mutta se ei tavoita kaikkia palvelujen tarjoajia ja on hajanaista.
– Matkailu on merkittävä elinkeino, ja ohjelmapalvelut ovat keskeisiä matkailussa ja sen turvallisuudessa. Kokonaisvastuu matkailun turvallisuudenhallinnasta on kuitenkin hajanainen, eikä kuulu yhden toimijan vastuulle. Suositamme valvovaa viranomaista, Tukesia, uusimaan ohjelma- ja elämyspalvelujen turvallisuudenhallinnan ohjeistuksen kokonaisuuden. Tiedon tulisi tavoittaa myös ulkomaiset toimijat, Naskali sanoo.
Tutkinnassa nousi esille myös viranomaisten yhteistoimintavalmiuksien tärkeys erityisesti isoa matkailijamäärää koskevissa onnettomuuksissa sekä harvaan asutuilla alueilla, joissa resurssit ovat niukat ja etäisyydet pitkät. Yhteistoimintasuunnitelmaa ei ollut Äkäslompolon palon tapaisiin ison matkailijamäärän tapauksiin.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.