Piirtämisen rajoilla -näyttelyn avajaisissa olivat paikalla (vasemmalta) Maaria Märkälä, Maarit Malin-Pötry, Reijo Puranen ja Jari Järnström. Näyttelyssä on myös Jukka Kinasen, Hanne Lindströmin, Timo Partasen ja Veera Sauraman teoksia. Kaikki Piirustusluokka-ryhmän taiteilijat asuvat pääkaupunkiseudulla tai aivan sen tuntumassa.
Satu Renko
– Olemme kaikki taiteilijoita, joilla on intohimo piirtämiseen. Meillä on ollut lähes joka vuosi yhteisiä näyttelyitä, Maaria Märkälä kertoo.
Galleria Kellokkaassa esillä olevan näyttelyn nimi on Piirtämisen rajoilla.
Märkälä ja Jari Järnström ovat keränneet ympärilleen kahdeksan hengen ryhmän, joka sai nimekseen Piirustusluokka. Jokaisen ryhmän taiteilijan töitä on nähtävillä näyttelyssä. Julkinen piirtäminen on oleellinen osa ryhmän toimintaa.
Olemme tehneet yhdessä performanssitaidetta, pitäneet kursseja ja esimerkiksi piirustushiilityöpajoja, joissa valmistetaan piirustushiiltä keskiaikaisella menetelmällä, taidemaalari Järnström kertoo.
Ryhmässä on mukana eteläsuomalaisia taidemaalareita, kuvanveistäjiä, graafikoita ja ympäristötaiteilijoita.
Järnström piirtää ja maalaa ihmisiä, usein myös elävästä mallista. Hän on tehnyt näyttelyn kuvat sekatekniikalla.
– Piirtäminen on kuitenkin se asia, jota jokaisen taiteilijan pitää osata tehdä, Järnström kuvailee.
Näyttely koostuu kahdeksan tekijän hyvin erilaisista töistä.
– Tämä on kuin raikas tuulahdus, kun kaikkien työt ovat tässä näyttelyssä hyvin erilaisia, kuvataiteilija Reijo Puranen tuumaa.
Hänen yksityiskohtaiset piirroksensa riippuvat näyttelyssä Timo Partasen ensin melko abstrakteilta vaikuttavien puuteosten vierellä.
– Katso tarkkaan, niissä näkyy maisemia, Puranen kehottaa.
Hetken katsomisen jälkeen maisemat avautuvat hienopiirteisinä puun pinnalta.
Pellosta syntyjään olevan Purasen työt taas muistuttavat satukirjan kuvitusta. Niissä seikkailevat eläinhahmot kovin lappilaisen näköisissä maisemissa.
– Minua on innoittanut ruotsalaisen Stefan Spjutin romaani Staalo. Romaanissa kerrotaan, miten staalot katosivat ja piiloutuivat ihmisiltä muuttumalla eläimiksi. Kuvani pohjaavat Spjutin tarinaan.
Yksityiskohtaisissa piirustuksissa on taustalla tutunkin näköisiä maisemia.
– Tuo kuva on Jerisjärveltä, Puranen osoittaa piirutusta, josta joukko oravia tiiraa takaisin.
Teokset ovat hyvin tarkkaa piirustusjälkeä, kauanko teet yhtä kuvaa?
– Tekeminen voi viedä esimerkiksi pari viikkoa. Se vaatii vähän itsekuria ja perfektionismia, Puranen naurahtaa.
Maaria Märkälän teokset kuvaavat Kööpenhaminan silhuettia hallitsevaa voimalaitosta.
– Kaupunki on kauneimmillaan usein yöllä, silloin kuin ihmiset nukkuvat. Piirroksissani on myös öljyväriä, sillä vastamaalattu teokseni kaatui niiden päälle. Se oli kuitenkin onnellinen sattuma, Märkälä nauraa.
Maaria Malin-Pötry kertoo piirtävänsä hiilellä tiloja ja aikaa, jotka sekoittuvat hänen unissaan.
– Piirrustuksissani on todellisten tilojen kuvia, vai onko?, hän kysyy ja ikäänkuin haastaa katsojan pohtimaan näkemäänsä.
Petra
Vuoden luontokuvat 2016 & 2017 esillä luontokeskuksissa
Luontokeskus Kellokkaan Meän Galleriassa on nähtävillä kiertävä näyttely Vuoden luontokuvat 2016. Viime vuoden parhaiksi valitut luontovalokuvat ovat esillä 6.11.–31.12. Tunturi-Lapin Luontokeskuksessa Pallaksella on puolestaan nähtävillä lokakuussa julkistetut, aivan tuoreet Vuoden luontokuvat 2017. Vuoden luontokuvaksi valittiin kuhmolaisen Ville Heikkisen kärppäkuva Talven odotus. Vuoden 2017 luontokuvat -näyttely on Pallaksella 29. joulukuuta asti.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.