Jos luon­tees­sa on pien­tä yl­ly­tys­hul­lun vi­kaa, voi käy­dä näin: kun Kuuk­ke­lin so­me­toi­mit­ta­ja ky­syi Kuuk­ke­lin pää­toi­mit­ta­jal­ta, et­tä voi­sit­ko hiih­tää Yl­läk­sel­tä Le­vil­le, jot­ta saa­tai­siin so­me­mats­kua en­nen Yl­läs–Levi-ta­pah­tu­maa, pää­toi­mit­ta­ja vas­ta­si, et­tä no tot­ta­han toki.

Sel­ven­net­tä­köön, et­tä pää­toi­mit­ta­ja eli al­le­kir­joit­ta­nut, ei ole hiih­tä­nyt täl­lä tal­vi­kau­del­la kuin jou­lu­kuus­sa pari kym­me­nen ki­lo­met­rin lenk­kiä Ylä­kol­mo­sel­la, maa­lis­kuun puo­li­vä­lis­sä yh­den pik­ku­his­sut­te­lun 8-vuo­ti­aan lap­sen kans­sa ja viik­ko en­nen tes­ti­reis­su­am­me vii­den­tois­ta ki­lo­met­rin len­kin Ku­kak­sen yli. En ole kos­kaan hiih­tä­nyt edes vuo­des­sa 55:tä ki­lo­met­riä. Yl­läs–Levi-ta­pah­tu­man ki­sa­mat­kat ovat 55 ja 70 ki­lo­met­riä.

Päätoimittaja Satu Renko testasi, pystyykö Ylläkseltä hiihtämään Leville ilman hiihtokokemusta. Tässä ollaan jo Aakenuspirtin kohdalla – ja hymy piti pintansa Leville saakka.

Hiih­to­ki­lo­met­rien puu­te ei kui­ten­kaan huo­les­tut­ta­nut. Lii­kun sään­nöl­li­ses­ti ja mo­ni­puo­li­ses­ti lä­hes päi­vit­täin, ja olen on­nis­tu­nut pi­tä­mään ur­hei­lu­ryt­mis­tä­ni ai­ka hy­vin kiin­ni jopa kii­rei­sim­män ke­vät­se­son­gin ai­kaan.

Puut­teet hiih­to­tek­nii­kas­sa sen si­jaan mie­ti­tyt­ti­vät. Kun­nol­li­nen tek­niik­ka sääs­tää krop­paa ja tuo li­sää vauh­tia. Olin­kin suun­ni­tel­lut ot­ta­va­ni muu­ta­man tek­niik­ka­tun­nin en­nen reis­sua. Se suun­ni­tel­ma jäi kui­ten­kin suun­ni­tel­mak­si, kun hiih­to­reis­su ai­kais­tui sää­en­nus­tei­den vuok­si nel­jäl­lä päi­väl­lä. Ha­lu­sim­me hiih­dol­le au­rin­koa, ja sitä lu­vat­tiin per­jan­tail­le 29. maa­lis­kuu­ta, kun taas ka­len­te­riin na­ku­te­tul­le hiih­to­päi­väl­le po­vat­tiin lu­mi­sa­det­ta.

Hiih­to­seu­rak­si lu­pau­tui puo­li­so­ni ja mi­nua huo­mat­ta­vas­ti enem­män hiih­tä­nyt Kim­mo Kau­la­nen. Kim­mo epäi­li, et­tä lu­mi­sa­teis­ten päi­vien jäl­keen la­dut saat­tai­si­vat ol­la tur­han lu­mi­set, vaik­ka sää muu­ten oli­si­kin mu­ka­va. Ki­lau­tin reis­sua edel­tä­vä­nä päi­vä­nä reit­tiyh­ti­öön, jos­ta toi­mi­tus­joh­ta­ja Juk­ka Paa­la­nen ker­toi, et­tä ei huol­ta, koko ver­kos­to aje­taan per­jan­tain ai­ka­na ja la­tu­ko­nei­den moot­to­rit hu­rah­ta­vat käyn­tiin jo en­nen ku­kon­lau­lua. Saat­tai­si kui­ten­kin ol­la, et­tä Ko­ta­ma­jal­le täy­tyi­si hiih­del­lä Lat­va­ma­jan kaut­ta. Reit­ti­va­lin­ta pi­täi­si siis teh­dä aa­mul­la, kun nä­ki­sim­me säh­köi­ses­tä reit­ti­kar­tas­ta, mis­sä la­tu­ko­neet kul­ke­vat. Jo täs­sä vai­hees­sa pää­tim­me­kin, et­tä mei­tä ei hait­taa, vaik­ka reit­tim­me ei oli­si täs­mäl­leen sama kuin Yl­läs–Levi-ki­sas­sa.

Luisto kateissa

Hiih­to­päi­vän aa­mu­na au­rin­ko pais­toi lä­hes pil­vet­tö­mäl­tä tai­vaal­ta ja pak­kas­ta­kin oli so­pi­vat 10 as­tet­ta – täy­del­lis­tä!

Läh­dim­me mat­kaan Äkäs­lom­po­lo­jär­ven ran­nal­ta ko­ti­pi­has­tam­me noin kel­lo 9.30 ja otim­me en­sim­mäi­sek­si tau­ko­paik­ka­koh­teek­sem­me Ko­ta­ma­jan. La­tu­ko­ne oli jo eh­ti­nyt ajaa Ko­ta­ma­jal­le Na­vet­ta­gal­le­ri­an kaut­ta, jo­ten pää­sim­me rei­til­le, jota olim­me suun­ni­tel­leet.

Jos hiihdät tapahtumassa, pääset selkeästi merkitylle reitille. Ennen tapahtumaa piti tarkkailla silmä kovana kylttejä ja karttaa.

Ko­mea sää oli hou­ku­tel­lut la­dul­le heti aa­mus­ta pal­jon vä­keä. Ko­ta­ma­jal­le saak­ka oli mel­kein­pä ruuh­kaa. Vä­ki­mää­rä ja no­pe­as­ti läm­pe­ne­vä sää nä­kyi­vät luis­te­li­joi­den baa­nas­sa. Me pe­rin­tei­sen tyy­lil­lä hiih­tä­vät ohit­te­lim­me luis­te­li­joi­ta, jot­ka hi­koi­li­vat puu­roi­sel­la poh­jal­la.

Vaik­ka pe­rin­tei­sen urat oli­vat­kin prii­maa, ei­vät olo­suh­teet ol­leet hel­poim­mas­ta pääs­tä meil­le­kään. Jos­tain syys­tä luis­to tun­tui ole­van ka­teis­sa. Em­me ol­leet yk­sin tun­te­muk­sem­me kans­sa. Ko­ta­ma­jal­la yk­si jos toi­nen sa­noi sa­maa.

Ensimmäisellä taukopaikalla, Kotamajalla.

Aurinkoinen perjantaiaamu oli saanut väkeä liikenteeseen ruuhkaksi saakka.

Kotamajalta ja Aakenuspirtistä saa evästä myös ruoka-ainerajoitteinen. Gluteeniton ja laktoositon munkki maistui.

Nih­keä luis­to jat­kui Ko­ta­ma­jal­la pi­de­tyn tau­on jäl­keen. Ala­mäis­sä­kin sai lyk­kiä vauh­tia. Mie­tim­me, et­tä len­to­ke­lil­lä reis­suun saat­tai­si vie­räh­tää ai­kaa jopa tun­ti tai puo­li­tois­ta vä­hem­män. Sit­ke­äs­ti kui­ten­kin nit­kut­te­lim­me me­ne­mään. Au­rin­ko piti tun­nel­maa kor­ke­al­la.

Hiljainen jänkä ihastutti

Seu­raa­van ly­hy­en tau­on pi­dim­me Py­hä­jär­vel­lä. Ai­em­mil­ta ke­sä­pyö­rä­reis­suil­ta­ni muis­te­lin, et­tä reit­ti te­ki­si täs­tä eteen­päin jon­kin mat­kaa ta­sais­ta nou­sua, mut­ta en­pä muis­ta­nut, et­tä nou­sua pii­saa ai­ka pit­kän pät­kän ver­ran. Uu­ras­tus kui­ten­kin pal­kit­tiin pit­käl­lä las­kul­la, joka päät­tyi Iso Va­sa­la­en­leh­dol­le. Leh­don lai­das­sa oli pak­ko py­säh­tyä kuun­te­le­maan hil­jai­suut­ta ja ihan vain hen­git­te­le­mään. Het­ki oli täy­sin tuu­le­ton. Oli kuin oli­si ol­lut um­pi­os­sa tai jon­kin­lai­ses­sa kup­las­sa. Se­län ta­ka­na ko­ho­si val­koi­nen Aa­ke­nus koh­ti si­nis­tä tai­vas­ta. Hie­no paik­ka!

Iso Vasalaenlehto ihastutti hiljaisuudellaan.

Seuraava erämaakahvila, Aakenuspirtti.

Ylläs–Levi-hiihto oli näkyvästi esillä Aakenuspirtillä.

Aa­ke­nus­pirt­tiä lä­hes­tyt­tä­es­sä latu huo­no­ni. Oi­ke­an puo­len pe­rin­tei­sen ura oli pai­koin sot­keu­tu­nut ko­ko­naan ka­dok­siin. Ener­gi­aa lyk­ki­mi­seen ku­lui kii­tet­tä­väs­ti.

Aa­ke­nus­pir­til­lä pi­dim­me pi­dem­män tau­on ja tank­ka­sim­me kun­nol­la. Sekä Ko­ta­ma­jal­la et­tä Aa­ke­nus­pir­til­lä oli hie­no huo­ma­ta, kuin­ka erä­maa­kah­vi­lois­ta löy­tyy hyvä va­li­koi­ma myös glu­tee­nit­to­mia ja lak­too­sit­to­mia tuot­tei­ta. Täl­lai­nen ruo­ka­ra­joit­tei­nen­kin sai eri­no­mais­ta eväs­tä.

Aa­ke­nus­pir­til­lä kat­se­lim­me kart­taa ja to­te­sim­me, et­tä lop­pu­mat­ka tai­de­taan­kin men­nä re­pus­ta löy­ty­vien eväi­den voi­mal­la. Kät­kän laa­vul­le em­me eh­kä eh­ti­si en­nen viit­tä, jol­loin pik­ku­kah­vi­la sul­ki­si oven­sa. Aa­ke­nus­pir­tin ja Kät­kän laa­vun vä­lis­sä on Py­hä­tun­tu­rin kyl­jen nou­su, joka ei mene hui­pul­le saak­ka, mut­ta joka on omi­aan ru­tis­ta­maan sun­nun­tai­hiih­te­li­jän voi­mia.

Kun tankkaat ladun varressa, muista sujauttaa roskat talteen. Luontoon ei jätetä mitään.

Ja niin kävi, ku­ten ar­ve­lim­me, et­tä olim­me Kät­kän laa­vul­la mi­nuut­tia yli vii­si – myö­häs­sä. Mut­ta ei se mi­tään, vie­lä ei ol­lut näl­kä. Se is­ki vas­ta seu­raa­vien ki­lo­met­rien jäl­keen. Pi­dim­me la­dun reu­nas­sa eväs- ja ve­nyt­te­ly­tau­on.

Kät­kän laa­vul­ta Im­mel­jär­vel­le reit­ti oli ta­sais­ta paah­ta­mis­ta. Tai­vaal­le ker­ty­vät pil­vet peit­ti­vät au­rin­gon, ja saim­me seu­rak­sem­me vas­ta­tuu­len. Olo tun­tui jo hie­man ryy­ty­neel­tä. Seu­ra­lais­ta­ni al­koi vai­va­ta pii­naa­va har­ti­a­ki­pu, mi­nul­la hiih­to tun­tui yl­lät­tä­en kan­ta­päis­sä. Puut­teet tek­nii­kas­sa tai­si­vat vä­hän kos­tau­tua.

Ei tarvitse olla latujen ykköstykki

Vii­mei­set kym­me­nen ki­lo­met­riä jut­te­lim­me ra­vin­to­lois­ta ja kyl­py­läs­tä – mitä söi­sim­me ja mis­sä, ja ai et­tä, suih­ku, sau­na ja po­reet oli­si­vat kova jut­tu. Mitä lä­hem­mäs tu­lim­me Le­viä, sitä var­mem­min tie­sim­me, et­tä ruo­ka vei­si täl­lä ker­taa voi­ton po­reis­ta.

Kun las­kim­me Im­mel­jär­vel­le, la­dul­la oli en­sim­mäis­tä ker­taa luis­toa. Suk­si liu­kui vai­vat­ta jär­ven hal­ki. Pää­tim­me urak­kam­me Le­vin kyl­py­lä­ho­tel­lin eteen. Kel­lo näyt­ti ta­san 50:tä ki­lo­met­riä. Ai­kaa hiih­toon oli ku­lu­nut tau­ot vä­hen­net­tyi­nä 6 tun­tia 45 mi­nuut­tia. Yl­läs–Le­vin ly­hy­em­män ki­sa­rei­tin pi­tuus on 55 ki­lo­met­riä.

Perillä! Eikä oikeastaan tehnyt edes tiukkaa. Parempi tekniikka olisi varmasti siivittänyt kovempaan suoritukseen, mutta tämä oli aivan hyvin urakoitu olemattomalta kokemuspohjalta.

Sa­maan pää­te­pis­tee­seen saa­pui­vat kans­sam­me lä­hes yh­tä ai­kaa her­ra­seu­rue ja kah­den nai­sen po­ruk­ka, jot­ka mo­lem­mat oli­vat niin ikään hiih­tä­neet Yl­läk­sel­tä Le­vil­le, mie­het Yl­läs­jär­vel­tä saak­ka.

Her­ra­seu­ru­ees­sa oli mu­ka­na myös Mart­ti Ala­kui­ja­la, yk­si Yl­läs–Levi-hiih­don alul­le­pa­ni­jois­ta. Mart­tia ju­tu­tet­tiin Kuuk­ke­liin vii­mek­si vuon­na 2020, kun mies jär­jes­ti Yl­läs­jär­vel­lä 70-vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vän­sä kun­ni­ak­si juh­la­hiih­don, jo­hon osal­lis­tui 70 hiih­tä­jää. Mut­ta mi­ten on, ai­koo­ko kova hiih­to­mies osal­lis­tua Yl­läs–Levi-hiih­toon 6. huh­ti­kuu­ta?

– Il­man muu­ta, tie­ten­kin, Mart­ti vas­taa, mut­ta sel­lai­nen pie­ni pil­ke sil­mä­kul­mas­sa, et­tä oli pak­ko tar­kis­taa jäl­ki­kä­teen ta­pah­tu­man il­moit­tau­tu­mis­lis­tat. Kyl­lä, Mart­ti Ala­kui­ja­la osal­lis­tuu ja 70 ki­lo­met­rin mat­kal­le – tie­ten­kin.

Meil­le riit­ti tämä ry­pis­tys. Olim­me mo­lem­mat enem­män kuin tyy­ty­väi­siä suo­ri­tuk­seem­me. Lop­pu­ke­vään hiih­to­len­kit saa­vat suo­si­ol­la ol­la tätä ly­hy­em­piä.

Tsemp­piä kai­kil­le Yl­läs–Levi-hiih­toon osal­lis­tu­vil­le, ja ku­ten esi­merk­kim­me osoit­ti, ta­pah­tu­maan kan­nat­taa läh­teä mu­kaan, vaik­ka ei oli­si­kaan la­tu­jen yk­kös­tyk­ki.