Sii­ri Ki­vi­vuo­ri hy­mäh­tää muis­tel­les­saan hiih­toin­nos­tuk­sen­sa al­kua. Ki­pi­nä syt­tyi sat­tu­mal­ta työ­pai­kan kah­vi­huo­nees­sa näh­dys­tä Yl­läs–Levi-hiih­don tar­ras­ta.

– Ajat­te­lin, et­tä tuol­lai­sen mi­nä­kin ha­lu­an. Aja­tus osal­lis­tu­mi­ses­ta jäi sil­loin kut­kut­ta­maan. En­sin ajat­te­lin hiih­del­lä mat­kan yk­sik­se­ni, mut­ta mie­he­ni kan­nus­ti, et­tä ko­ke­muk­ses­ta tu­li­si haus­kem­pi ta­pah­tu­mas­sa. Niin­pä il­moit­tau­duin, ja tämä läh­ti vä­hän kä­sis­tä, Sii­ri ker­taa hy­myil­len.

Ai­em­pi­na tal­vi­na Sii­ri on hiih­del­lyt sil­loin täl­löin vi­to­sen tai kor­kein­taan kym­pin lenk­ke­jä. Pa­rem­mat suk­set hän hank­ki muu­ta­ma vuo­si sit­ten.

– Tun­nel­mat ovat odot­ta­vai­set, ja näl­kä kas­vaa syö­des­sä. Ta­voit­tee­na on pääs­tä 4,5 tun­nis­sa maa­liin, jos keli on hyvä. Pu­hun kui­ten­kin mie­lum­min hiih­to­ta­pah­tu­mas­ta kuin kil­pai­lus­ta. Osal­lis­tu­mi­nen on tär­kein­tä, ja jo maa­liin pää­sy oli­si hie­noa, hän tuu­maa.

Suk­sil­le Sii­ri suun­taa nyt noin kol­me ker­taa vii­kos­sa ja käy li­säk­si kan­sa­lai­so­pis­ton jum­pis­sa.

– Olen ai­na ty­kän­nyt ul­koil­la ja liik­kua, vaik­kei mi­nul­la ole yk­sit­täis­tä la­ji­taus­taa. Hyvä poh­ja on luo­tu ihan ak­tii­vi­sel­la ar­jel­la, jota en koe tree­naa­mi­sek­si, hän ker­too.

Hiihtämään elämysmatkaillen

Yl­läs–Le­vin reit­tiä tal­tut­ta­maan on läh­dös­sä myös jy­väs­ky­lä­läi­nen Al­pi Sep­pä­lä. Hän sai osal­lis­tu­mi­sen lah­jak­si vel­jel­tään ja tä­män kump­pa­nil­ta. Al­pi tart­tui hä­nel­le hei­tet­tyyn haas­tee­seen, ja start­taa ta­pah­tu­mas­sa 70 ki­lo­met­rin mat­kal­le. Ak­tii­vi­liik­ku­jan pää­la­je­ja ovat cros­s­fit, pyö­räi­ly ja lenk­kei­ly. Kun­to­poh­jaa hä­nel­tä ei siis puu­tu, mut­ta la­ji­na hiih­to on mel­ko vie­ras.

– Mitä hiih­toon tu­lee, mi­nul­le se on enem­män­kin elä­mys­lii­kun­taa. Lap­piin otan mu­kaan suk­set eväs­ret­ki­hiih­te­lyä var­ten, ja hiih­to on vä­li­päi­vien ak­ti­vi­teet­ti, Al­pi ker­too.

Alpi Seppälä uskoo, että Ylläs–Levi-matkan selviää, vaikka ei olisi himohiihtäjä.

Hiih­to­ki­lo­met­re­jä tal­ves­sa ker­tyy jo­tain vii­den­kym­me­nen ja sa­dan vä­lil­tä.

– Ja ne­kin men­nään vii­pyil­len ja nau­tis­kel­len, hän tar­ken­taa. Mies poh­tii­kin, et­tä hiih­to­ta­pah­tu­maan on mu­ka­va osal­lis­tua ute­li­aal­la mie­lel­lä.

– Ei kaik­kien tar­vit­se ol­la hi­mo­hiih­tä­jiä. Minä edus­tan sitä osal­lis­tu­ja­jouk­koa, joka läh­tee sin­ne vain sel­viy­ty­mään. Kun il­moit­tau­tu­es­sa piti ar­vi­oi­da oma suo­ri­tu­sai­ka, poh­din, pää­sen­kö­hän kah­dek­saan­kaan tun­tiin.

Kil­pai­lul­li­nen puo­li Al­pis­ta kui­ten­kin löy­tyy.

– Läh­den ha­ke­maan omaa pa­ras­ta­ni. Olen juos­sut puo­li­ma­ra­to­ne­ja ja ma­ra­to­nin­kin. Niis­sä mi­nul­la on pa­rem­pi la­ji­taus­ta ja tun­nen oman kun­to­ni. Nyt mi­nul­le on ar­voi­tus, mil­tä hiih­tä­mi­nen tun­tuu vaik­ka nel­jän tun­nin jäl­keen. Sen tie­dän ko­ke­muk­ses­ta, et­tä tie­tyn ajan jäl­keen kes­tä­vyys­la­jeis­sa on kyse sii­tä, et­tä jak­saa päät­tä­väi­ses­ti vain ede­tä.