Äkäslompolossa tehtiin yöllinen havainto tulipallosta. Aamulla jäällä oli pyöreä jälki. Kuva: Antti A. Luostarinen
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä (20.10.2022 klo 02:45) tehtiin Velhoniemessä ikkunasta silminnäkijähavainto oudosta valoilmiöstä. Havaintona oli hieman lumipalloa kookkaampi tulinen pallo, jonka nähtiin lentävän koillisesta Lainiotunturin suunnalta ja joka havaitun lentoratansa perusteella upposi mahdollisesti Äkäslompoloon. Ikkunahavaintoa tehtäessä objekti lensi noin 20–25 metrin korkeudella nopeasti ikkunan ohi ja alaspäin.
Aamulla juuri toista päivää osin jäätyneen lompolon pinnassa huomattiin kuvan mukainen, suurehko rengasmainen muodostelma, jonka reunoilla vaikuttaisi olleen myös hieman iskeymään liittyvää röpöläisyyttä. Edellisenä aamuna kyseistä ei oltu havaittu.
Havainnoijan kertomuksen perusteella pyydettiin Ursa ry:n tulipalloryhmältä arviota, voisiko kyseessä olla esimerkiksi pieni meteoriitti. Ursalta Jaakko Visuri vastasi, ettei jälki jäällä kuitenkaan vaikuttaisi olevan meteoriitin tekemä. Vastaavia muodostumia järvissä esiintyy, kun järven jäätyminen alkaa ja lämpötasapaino ei vielä ole järvessä kohdillaan. Vallitsevalla sääololla on kuitenkin iso merkitys muodustumien syntymisessä. Myös sydäntalvella voi vastaavia esiintyä, jolloin puhutaan uveavannoista.
Tavallista meteoria kirkkaampia bolideja, eli tulipalloja, esiintyy kyllä. Kuitenkin bolidit syttyvät tyypilisesti noin 100 kilometrin korkeudella ja kirkkaimmatkin sammuvat 20–30 kilometrin korkeudella. Jos tämän jälkeen on jäänyt jäljelle materiaa, sillä kestää muutama minuutti iskeytyä maan pintaan. Jos kappale olisi kuitenkin tullut yliäänennopeudella, silloin jälki olisi kertaluokkia isompi. Nyt havaitut jäljet olisivat siis tähän verrattuna mitättömiä.
Torstaina paikalla käyneet henkilöt haistoivat ilmassa mietoa rikin hajua. Tulipallotyöryhmän mukaan haju ei kuitenkaan olisi meteoriitista peräisin. Meteoriiteista kondriiteissa ja joissakin akondriiteissa voi esiintyä rikkiä rautasulfidina, eli troiliittina. Määrä ja kemiallinen koostumus ei kuitenkaan ole sellainen, että siitä jäisi maastoon rikinkatkuinen haju. Rikin (/metaanin) haju havaintopaikalla vai johtua myös järvessä tapahtuvasta biologisesta toiminnasta. Jäähtyvä ilma saa nyt veden konvektion aikaiseksi pohjasta kohti pintaa. Meteoriiteista ei siis jää niin sanottua mitattaavaa/havaittavaa mikroilmastoa.
Ursalta epäiltiin, että nämä jäljet eivät olisi meteoriitista peräisin, vaan todennäköisimmin maaperäisen luonnon synnyttämät. Myös läheistä maastoa haravoitiin samana päivänä mahdollisen objektin tai sen osuma-/palojälkien löytämiseksi, mutta etsijät eivät löytäneet niemestä mitään taivaalta tippunutta.
Silminnäkijän havainnon perusteella taivaalta kuitenkin lensi tulinen pallo, mahtoiko tuo olla palanen avaruusromua?
Antti A. Luostarinen
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.