Lukijaruno koronasta

Tun­tu­rit­kaan ei mei­tä suo­jan­neet,

kun ou­to vie­ras saa­pui kes­kuu­teen.

Tuli hil­jaa huo­maa­mat­ta

ja meil­le tur­hia ku­mar­ta­mat­ta.

Lait­toi mei­dät ja maa­il­man pol­vil­leen,

kai­puun tut­tuun en­ti­seen.

Aset­ti kaik­ki miet­ti­mään,

mi­ten pär­jääm­me kes­ke­nään,

mis­sä kul­kee kun­kin as­ke­leet,

ja mis­sä vas­tuu­a­lu­eet.

Jos­pa jat­kos­sa kaik­ki ym­mär­täi­sim­me sen,

et­tä val­tuu­tem­me voi ol­la yh­tä pie­net kuin ku­si­ai­sen.

Niin­pä ko­ti­ky­län rait­ti, sekä koko maa­il­ma,

ei­vät ol­leet­kaan enää yh­teis­tä tur­val­lis­ta alu­et­ta.

Tä­män kai­ken sai ai­kaan vi­rus pie­ni ja nä­ky­mä­tön,

ky­läi­ly ha­lus­saan kyl­ty­mä­tön.

Tämä vie­ras näyt­ti it­se kun­kin elä­mäs­sä,

kuka ja­kaa roo­lit ko­ro­na näy­tel­mäs­sä.

El­lu