Ai­kui­sen elä­mä­ni on­nel­li­sin ajan­jak­so al­koi 10.4.2002, jol­loin ra­kas­tuin Ta­po­jär­ven Veik­koon. Olin koko ke­vään vuo­rot­te­lu­va­paal­la ja vii­meis­tä viik­koa Äkäs­lom­po­los­sa. Hiih­dim­me tuo­na päi­vä­nä Ku­kas­lom­po­loa poh­joi­seen, kuun­te­lin en­sim­mäis­tä ker­taa aja­tuk­sel­la Vei­kon jut­te­lua ja yht’äk­kiä to­te­sin ole­va­ni kor­vi­a­ni myö­ten ra­kas­tu­nut hä­neen, mo­nen vuo­den tans­si­tut­ta­vuu­den jäl­keen. Muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua tie­sin mie­les­sä­ni ha­lu­a­va­ni myös men­nä nai­mi­siin hä­nen kans­saan. Kesä ku­lui ah­ke­ras­ti teks­ti­vies­te­jä kir­joi­tel­les­sa ja syk­syl­lä 19.9. Veik­ko kosi mi­nua tul­les­sa­ni elä­mä­ni en­sim­mäis­tä ker­taa rus­ka­mat­kal­le Äkäs­lom­po­loon. Avi­o­liit­toon – mi­nun en­sim­mäi­see­ni, Vei­kon toi­seen – mei­dät vi­hit­tiin 19.3.2003 Py­hän Lau­rin kap­pe­lis­sa. Hää­juh­laa vie­tet­tiin Rie­mu­lii­te­ris­sä puu­ro­tans­seis­sa.

Yh­tei­set vuo­tem­me oli­vat on­nel­li­sia. Veik­ko oli jo eläk­keel­lä viet­tä­en ai­kaa Äkäs­lom­po­los­sa, Tam­pe­reel­la ja Lu­vi­an saa­ris­tos­sa Sau­na­ka­ris­sa, jota hän kut­sui pa­ra­tii­sik­si. Veik­ko ei ol­lut elä­mäs­sään ai­kai­sem­min liik­ku­nut me­rel­lä mut­ta op­pi vuo­sien ai­ka­na aja­maan ve­net­tä ja sel­viy­tyi 13 ki­lo­met­rin me­ri­mat­kas­ta lois­ta­vas­ti myrs­kyi­säl­lä­kin sääl­lä. Veik­ko oli ah­ke­ra ja kä­te­vä kä­sis­tään ra­ken­ta­en Sau­na­ka­riin mm. sau­nan it­se kaa­ta­mis­taan ja veis­tä­mis­tään puun­run­gois­ta. Ka­las­ta­mi­nen, met­sän­hoi­to, luon­non eläin­ten tark­kai­lu, pi­ha­pii­rin hoi­to ja ko­hen­ta­mi­nen sekä ra­ken­nus­ten yl­lä­pi­to ja kun­nos­ta­mi­nen oli­vat myös mie­lui­saa te­ke­mis­tä. Su­ku­lai­set ja ys­tä­vät oli­vat ter­ve­tul­lei­ta saa­reen ja sai­vat ai­na naut­tia Vei­kon sa­vus­ta­mis­ta her­kul­li­sis­ta ka­lois­ta.

Omat si­sa­ruk­set ja en­sim­mäi­ses­tä avi­o­lii­tos­ta syn­ty­neet kak­si poi­kaa per­hei­neen oli­vat Vei­kol­le tär­kei­tä ja hän­tä pyy­det­tiin usein eri­lai­siin ra­ken­nus- ja re­mont­tip­ro­jek­tei­hin. It­se pää­sin tu­tus­tu­maan Ta­po­jär­ven laa­jaan su­kuun syn­ty­mä- ja muil­la juh­la­päi­vil­lä ja muu­ta­mis­sa su­ku­ko­kouk­sis­sa, joi­hin saa­pui pal­jon vä­keä myös Ruot­sis­ta.

Veik­ko oli ak­tii­vi­nen kun­toi­li­ja har­ras­ta­en tal­vel­la hiih­toa, ke­säl­lä pyö­räi­lyä ja tans­sia ym­pä­ri vuo­den. Kuo­le­maa edel­tä­nee­nä tal­ve­na hän hiih­ti vie­lä yli 1200 ki­lo­met­riä. Tans­si­har­ras­tuk­ses­sa ja eri­tyi­ses­ti rus­ka- ja ke­vät­se­son­gin tans­seis­sa Rie­mu­lii­te­ris­sä Veik­ko sai pal­jon ys­tä­viä ym­pä­ri Suo­men. Luon­nos­sa liik­ku­mi­nen ja mar­jo­jen poi­mi­mi­nen oli Vei­kol­le ren­tout­ta­vaa ja voi­mia an­ta­vaa puu­haa.

Veik­ko oli hyvä lau­la­maan ja oli ai­kui­se­na ope­tel­lut soit­ta­maan viu­lua. Viu­lu oli­kin hä­nel­lä ai­na mat­kas­sa mu­ka­na ja hän soit­ti lä­hes päi­vit­täin. Kan­san­mu­siik­ki oli sy­dän­tä lä­hel­lä ja Kaus­ti­sen kan­san­mu­siik­ki­fes­ti­vaa­lit kuu­lui­vat ke­sän oh­jel­maan kym­me­nien vuo­sien ajan. Yh­tei­sis­sä juh­lis­sa ja muis­sa rien­nois­sa Veik­ko mie­lel­lään soit­ti ai­na muu­ta­man kap­pa­leen ja oli ai­na myös val­mis lau­la­maan.

Veik­ko oli luon­teel­taan kilt­ti, so­si­aa­li­nen, avoin, hyvä kes­kus­te­li­ja, herk­kä, haa­voit­tu­vai­nen, suo­ra­su­kai­nen, jos­kus lii­ak­si­kin ja it­se­päi­nen­kin hän osa­si ol­la.

Veik­ko syn­tyi Ta­po­jär­ven ky­läs­sä 15.11.1941 ja kuo­li sy­dä­nin­fark­tiin 15.5.2021 ra­kas­ta­mas­saan Sau­na­ka­ris­sa. Veik­ko oli usein toi­vo­nut, et­tä sai­si kuol­la hiih­to­la­dul­le, tans­si­lat­ti­al­le tai Sau­na­ka­riin, näin hä­nen toi­veen­sa to­teu­tui. Vei­kon toi­vo­muk­sen mu­kai­ses­ti hä­nen ruu­miin­sa pol­tet­tiin ja tuh­ka si­ro­tel­tiin Sel­kä­me­ren aal­toi­hin Re­po­saa­ren edus­tal­le 15.11.2021, päi­vä­nä, jona hän oli­si täyt­tä­nyt 80 vuot­ta.

Veik­koon ra­kas­tu­es­sa­ni tun­sin tul­lee­ni ko­tiin. Vei­kon viu­lu on ko­to­na tu­tus­sa pai­kas­sa ja tun­nen hä­nen ole­van ko­ti­ni edel­leen vaik­ka kuo­le­mas­ta on ku­lu­nut koh­ta kak­si vuot­ta. Ra­kas­tin Veik­koa hä­nen elä­es­sään, ra­kas­tan hän­tä edel­leen ja hä­nen muis­ton­sa elää mu­ka­na elä­mäs­sä­ni.

Jaa­na