Wärtsilän WIIKSI Äkäslompolossa 1966

Mi­nun La­pin lu­mouk­se­ni sai al­kun­sa vuon­na 1966 Wärt­si­lä Yh­ty­män kun­to­suo­ri­tuk­sen ar­von­nas­ta. Ar­pa suo­si ja pää­sin La­pin hiih­to­mat­kal­le Yl­läk­sel­le Äkäs­lom­po­loon. Mei­tä wärt­si­lä­läi­siä oli yh­des­tä­tois­ta yk­si­kös­tä nel­jä­kym­men­tä osal­lis­tu­jaa. Mat­kan­joh­ta­ja­na oli Taa­lin­teh­taal­ta ta­lon­mies Hir­vo­nen. Me tur­ku­lai­set Pos­lii­ni­teh­taan ja Taa­lin­teh­taan osal­lis­tu­jat läh­dim­me mat­kaan ju­nal­la Tu­rus­ta Toi­ja­laan, jos­sa vaih­doim­me Hel­sin­gis­tä tu­le­vaan ma­kuu­vau­nu­ju­naan. Mää­rän­pää­nä Ro­va­nie­mi.

Siel­lä mei­tä odot­ti Hel­sin­gin te­la­kan, Ara­bi­an Pos­lii­ni­teh­taan ja Kot­kan te­la­kan osal­lis­tu­jat. Toi­ja­las­ta mu­kaan tuli Nuu­ta­jär­ven la­si­teh­taan hen­ki­löt. Mat­ka jat­kui ja jouk­koon liit­tyi­vät Vaa­san ko­ne­pa­jan ja Pie­tar­saa­ren va­li­mon vä­keä. Näin oli suu­rin jouk­ko koos­sa, ja ju­na­mat­kal­la tu­tus­tuim­me toi­siim­me. Jo­en­suun luk­ko­teh­taan osal­lis­tu­jat mat­ka­si­vat omal­la au­tol­laan Äkäs­lom­po­loon.

Saa­vuim­me aa­mu­var­hain Ro­va­nie­mel­le, jos­sa odot­ti lin­ja-au­to. Kii­rees­ti ta­va­rat au­toon ja me­nok­si koh­ti Lap­pia. Au­tos­sa ja­et­tiin mo­nis­teet, ja sit­ten al­koi lau­lu rai­kaa. Ai­na löy­tyi joku, jol­la oli ker­toa hyvä vit­si, ja sit­ten nau­ret­tiin. Mat­kal­la teh­tiin mon­ta py­säh­dys­tä ja hen­gen­ve­toa. Mie­leen­pai­nu­vaa oli kun tu­lim­me na­pa­pii­ril­le – so­pu­lit ulos au­tos­ta ja kä­ve­le­mään ”na­pa­pii­rin” yli. Tä­män jäl­keen po­ruk­ka au­toon ja mat­kan­joh­ta­ja toi­vot­ti mei­dät ter­ve­tul­leik­si Lap­piin. Yk­si tär­kein sa­no­ma oli ”Mitä La­pis­sa ta­pah­tuu, niin ku­kaan ei nii­tä ete­läs­sä muis­ta”.

Äkäs­lom­po­los­sa olim­me noin kel­lo 13. Vas­taa­not­ta­mas­sa oli emän­tä An­ja ja isän­tä Evert Kurk­kio. He toi­vot­ti­vat mei­dät ter­ve­tul­leik­si hymy huu­lil­la ja sil­mis­sä iloi­nen kat­se. Kos­ka ”Rak­kaus kul­kee vat­san kaut­ta”, ryh­dyim­me heti syö­mään. Ar­va­ta saat­toi, et­tä pää­ruo­ka oli po­ron­kä­ris­tys­tä ja jäl­ki­ruo­ka­na tar­joil­tiin räis­kä­leet lak­ka­hil­lol­la. Kyl­lä tämä an­toi toi­voa, et­tä vii­kos­ta tu­lee mah­ta­va.

Eh­do­tin ruo­kai­lun jäl­keen, et­tä kii­te­tään emän­tää lau­lul­la ”Pal­jon kii­tok­sia, pal­jon kii­tok­sia hy­väs­tä ruu­as­ta, pal­jon kii­tok­sia”. Tämä lau­let­tiin­kin sit­ten ai­na ruo­kai­lun jäl­keen.

Seu­raa­vak­si me­nim­me pur­ka­maan au­ton ja ma­joit­tu­maan. Kel­lo 16.30 kaik­ki ha­luk­kaat pää­si­vät pie­nel­le sau­na­len­kil­le. Mei­tä läh­ti vä­hän tois­ta­kym­men­tä, jou­kos­sa kak­si nais­ta.

Toi­set sai­vat ru­ve­ta sau­no­maan, kos­ka sau­naan mah­tui vain 6–7 hen­keä ker­ral­laan. Il­ta­pa­lal­la ky­syim­me emän­näl­tä, on­ko ky­läs­sä mi­tään tans­si­paik­kaa. Vas­taus oli ei. Il­taa vie­tet­tiin pie­nis­sä ryh­mis­sä.

Aa­mu­pa­lan jäl­keen kis­kot­tiin jäl­leen hiih­to­va­rus­teet pääl­le ja suk­set jal­kaan ja ko­koon­nut­tiin läh­töön. Ve­tä­jät sel­vit­ti­vät, mikä on päi­vän oh­jel­ma. Pe­rus­tet­tiin nel­jä eri­ta­sois­ta ryh­mää. Yk­kö­nen ete­ni­si vä­hän reip­paam­min ja pi­dem­män mat­kan noin 25–30 ki­lo­met­riä ja val­loit­taa kak­si tun­tu­rin huip­pua. Ryh­mien 2, 3 ja 4 mat­kat ja no­peus oli­si­vat jär­jes­tyk­ses­sä vä­hem­män. Vä­hän tuli ih­me­tys­tä mat­kan pi­tuuk­sis­ta, mut­ta heil­le sel­vi­tet­tiin, et­tä lun­ta on 50–70 sent­tiä. Toi­sin sa­no­en Wärt­si­län ”la­tu­ko­neet” taa­per­ta­vat la­dut au­ki. Kun ryh­mät liik­ku­vat eri reit­te­jä, la­tua syn­tyy noin 30 ki­lo­met­riä en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä. Kun viik­ko hiih­det­tiin, la­tua oli avat­tu noin 50–60 ki­lo­met­riä.

Mui­ta tu­ris­ti­ryh­miä ei juu­ri vii­kol­le 12 ol­lut. Jut­tu kier­si sil­loin, et­tä kan­nat­taa tul­la vas­ta vii­kol­la 13, kun Wärt­si­lä on avan­nut la­dut.

En­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä oli ai­na kou­lu­tus­ta, mi­ten tun­tu­rei­ta nous­taan ja eri­to­ten mi­ten las­ke­taan. Myös kaa­tu­mis­ta har­joi­tel­tiin.

Päi­vän len­kin jäl­keen oli ai­na vuo­ros­sa sau­no­mi­nen, ruo­kai­lu, vä­hän tank­kaa­mis­ta ja il­ta­pa­la. Il­ta­pa­lal­la isän­tä Evert ker­toi, et­tä nyt pää­si­si tu­tus­tu­maan uu­teen Sei­ta­pirt­tiin. Pie­ni ryh­mä ko­koon­tui, ja niin läh­dim­me koh­ti tu­le­vaa uut­ta ma­joi­tus­paik­kaan. Pääl­tä talo oli jo val­mis, mut­ta kun as­tui si­säl­le, lat­tia puut­tui. Evert ker­toi, et­tä oli ol­lut vä­hän mui­ta kii­rei­tä, ja sen ta­kia lat­ti­aa ei ole. Lat­ti­a­lan­kut oli­vat kyl­lä jo odot­ta­mas­sa. Sii­nä sit­ten Mark­ku H. jou­hi lau­su­maan, et­tä on­ko työ­ka­lut val­mii­na? Sii­hen isän­tä ih­met­te­le­mään, et­tä mik­si. ”No kun täs­sä oli­si reip­pai­ta mie­hiä ja myös yk­si ko­ke­nut ra­ken­nus­mies.” Evert­ti kävi ha­ke­mas­sa meil­le työ­ka­lut, ja hom­ma läh­ti vauh­dil­la ete­ne­mään. Puo­lil­ta yö­tä hän toi meil­le syö­tä­vää ja juo­ta­vaa. Kel­lo näyt­ti kol­mea yöl­lä, kun läh­dim­me nuk­ku­maan. Näin oli il­lan­viet­to­paik­ka val­mis.

Aa­mu­ruo­kai­luun il­mes­tyi isän­tä pai­kal­le ja al­koi heh­kut­taa, et­tä ”olet­te te ko­via poi­kia”. Sa­mal­la hän il­moit­ti, et­tä hän tar­jo­aa il­lal­la jo­ta­kin. Po­ruk­ka ih­met­te­le­mään, mitä nyt on ta­pah­tu­nut. Asi­as­ta ei ker­rot­tu ke­nel­le­kään ja an­net­tiin po­ru­kan ih­me­tel­lä. Aa­mu tuli ja päi­vän oh­jel­ma vie­tiin läpi. Joku ai­na ky­syi, et­tä mitä tä­nään.

Il­ta­pa­lan tul­tua her­ra il­mes­tyi ja il­moit­ti, et­tä ko­koon­nu­taan Sei­ta­pir­tis­sä kel­lo 20.30. Me olim­me käy­neet vii­meis­te­le­mäs­sä pai­kan siis­tik­si ja lait­ta­mas­sa tak­kaan pie­net tu­let. Jouk­ko ko­koon­tui, ja isän­tä lau­sui ter­veh­dys­sa­nat. Evert oli erit­täin lii­kut­tu­nut kun tupa oli kun­nos­sa. Mat­kan­joh­ta­ja piti myös pu­heen, jos­sa hän pai­not­ti Wärt­si­lä Yh­ty­män hie­noa huo­mi­o­ta hen­ki­lö­kun­nan hy­vin­voi­tiin.

Omas­sa po­ru­kas­sa oli hai­ta­rin soit­ta­ja, joka sä­es­ti, kun lau­loim­me la­pin­lau­lu­ja. En­nen kuin tans­sit aloi­tet­tiin, mei­dän pari poi­kaa tie­si, et­tä tien toi­sel­la puo­lel­la on Tam­pe­reel­ta sai­raan­hoi­ta­jia, jot­ka he kä­vi­vät kut­su­mas­sa mu­kaan il­lan­viet­toon. Omas­sa po­ru­kas­sam­me kun ei ol­lut kuin muu­ta­ma nai­nen. Sit­ten pää­sim­me il­lan ko­ho­koh­taan, kun tans­sit aloi­tet­tiin. Vä­lil­lä pi­det­tiin ly­hyt tau­ko ja nau­tit­tii­ni­sän­nän jär­jes­tä­miä tar­joi­lu­ja. Mu­siik­ki oli me­ne­vää ja tans­si­jat vauh­dis­sa ja il­ta oli iki­muis­toi­nen. Tie­to ky­läs­sä le­vi­si, ja seu­raa­va­na il­ta­na täy­tyi jär­jes­tää ovi­mik­ko ja ker­toa, et­tä vain kut­su­tut ovat ter­ve­tul­lei­ta. Kun tä­mä­kin tie­to le­vi­si, la­duil­la su­pis­tiin kor­vaan, et­tä voin­ko tul­la il­lal­la.

Jo­kai­nen seu­ru­ees­tam­me kävi vii­kon ai­ka­na val­loit­ta­mas­sa kaik­ki vii­si tun­tu­rin huip­pua. Tun­tu­rit ovat Yl­läs 718 m, Lai­nio 613 m, Ke­sän­ki 535 m, Ku­kas 480 m ja Kuer 390 m.

Ta­pa­na oli, et­tä en­si­ker­ta­lai­sil­le teh­dään la­pin­kas­te. Toi­set läh­ti­vät aa­mul­la hiih­tä­mään ja muu­ta­ma hen­ki­lö jäi aut­ta­maan isän­tää. Teh­tä­vä­nä oli teh­dä suu­ri kok­ko ja hiih­tää Kas­te­la­tu. Il­ta­pa­lan jäl­keen so­pu­lit lait­toi­vat hiih­to­va­rus­teet yl­leen, suk­set jal­kaan ja me­ni­vät pi­hal­le ri­viin. Sii­tä ve­tä­jä läh­ti la­dul­le. La­dun var­rel­la oli pii­los­sa muu­ta­ma la­pin­noi­ta, jot­ka yl­lät­tä­en pi­ti­vät eri eläin­ten ää­niä. Ko­kol­la muu po­ruk­ka odot­ti, An­ja-emän­tä kas­te­juo­ma­mal­jan kans­sa. Pit­kin päi­vää ky­sel­tiin van­hoil­ta, et­tä on­ko hiih­to paha ja mitä po­ron­kus­ta juo­te­taan. No juo­ma teh­tiin yleen­sä eri­lai­sis­ta keit­ti­ön maus­teis­ta. Kyl­lä maku saa­tiin sel­lai­sek­si, et­tä tosi pa­hal­ta mais­tui.

Ta­lon emän­nän ja isän­nän teot mei­dän hy­vin­voin­tim­me eteen ei­vät unoh­du kos­kaan. En­sik­si he an­toi­vat oman ko­tiin­sa mei­dän ma­joi­tus­käyt­tööm­me. tse he me­ni­vät na­ve­tan yli­sil­le hei­nien kes­kel­le, jos­sa oli ma­kuu­pai­kat. Hei­dän työ­päi­vän­sä al­koi kel­lo 05 ja päät­tyi kel­lo 23, ja apu­lai­sen (su­ku­lais­tyt­tö) työ­ai­ka oli sama. Nai­set työs­ken­te­li­vät keit­ti­ös­sä ja isän­nän työ­maa­ta oli­vat na­vet­ta, polt­to­puut, lu­mi­työt sekä ma­joi­tus­ti­lo­jen ja sau­nan läm­mi­tys. Sau­na­ve­det isän­tä haki ve­si­kel­kal­la jär­ves­tä. Ever­tin kans­sa meis­tä tuli tosi hie­not ka­ve­rit.

Ei tänä päi­vä­nä ku­kaan te­ki­si vas­taa­vaa. Tä­män minä olen muis­ta­nut ai­na, kun La­pis­ta pu­hu­taan. Mie­lee­ni jäi suu­ri kun­ni­oi­tus hei­tä koh­taa.

Simo Ri­va­la