Jou­lu­pu­kil­le jou­lun jo­kai­nen päi­vä on kii­rei­nen – tau­ko­ja ei lii­em­min eh­di pi­tä­mään. Ei­kä työ­ry­pis­tys tie­ten­kään kos­ke vain jou­lu­aat­toa tai jou­lu­nym­pä­rys­viik­ko­ja.

– Pu­kin kii­reet al­ka­vat jo syk­syn myö­tä. Mar­ras­kuus­sa tah­ti sit­ten kiih­tyy, ja jou­lu­kuus­sa mi­nua käy ta­paa­mas­sa ih­mi­siä ym­pä­ri maa­il­maa, edes­sä­ni is­tu­va val­ko­par­ta to­te­aa lem­pe­äl­lä ää­nel­lään.

Puk­ki is­tuu kor­ke­al­la pen­kil­lä ja oi­koo jal­ko­jaan, jois­sa on suu­ret huo­pa­tos­sut – ja­lan koko lie­nee lä­hem­pä­nä viit­tä­kymp­piä.

– Tä­nään­kin olen ta­van­nut val­ta­van mää­rän sekä lap­sia et­tä ai­kui­sia. Mi­kään ei ole tär­ke­äm­pää kuin juu­ri tämä, läs­nä­o­lo.

Näin­hän se on, sama aja­tus pi­täi­si jo­kai­sen pi­tää mie­les­sään ym­pä­ri vuo­den.

Puk­ki si­lit­te­lee par­taan­sa ja kat­soo mi­nua kak­ku­loi­den­sa yli.

– Si­nua tai­taa vä­hän jän­nit­tää ta­va­ta mi­nut? puk­ki ar­ve­lee.

– Mo­nes­ti tun­tuu, et­tä ai­kui­set jän­nit­tä­vät ta­paa­mis­ta­ni jopa enem­män kuin lap­set, puk­ki hy­mäh­tää.

Täl­le tal­vi­kau­del­le puk­ki on saa­nut vie­rai­ta jo mo­nes­ta maan­kol­kas­ta.

– Ko­lum­bi­as­ta kävi tuos­sa ihan vas­ta, ja Uu­des­ta-See­lan­nis­ta ja Af­ri­kas­ta saak­ka, puk­ki muis­te­lee ta­paa­mi­si­aan.

– Lähi-idäs­tä on käy­nyt oi­kein ku­nin­kaal­li­sia, prin­ses­sa lap­si­neen ja seu­ru­ei­neen. Mut­ta ei pal­jas­te­ta sii­tä sen enem­pää. Täs­sä hom­mas­sa kaik­ki ovat kui­ten­kin sa­ma­nar­voi­sia, ei ole vä­liä mis­tä tu­let tai kuka olet, puk­ki muis­tut­taa.

Jou­lu­pu­kin koh­taa­mi­nen on mo­nel­le syy mat­kus­taa Lap­piin, ja kun suu­ri unel­ma lo­pul­ta to­teu­tuu, lii­ku­tuk­sen kyy­ne­leil­tä ei ai­na väl­ty­tä.

– Ton­tut ai­na tar­vit­ta­es­sa ojen­te­le­vat ne­nä­lii­no­ja, puk­ki ker­too.

Val­ko­par­ta kiit­te­lee lap­sia sii­tä, et­tä useim­mi­ten jou­lu­lah­ja­toi­ve­lis­tat ovat var­sin koh­tuul­li­sia.

– Tä­nään­kin kävi lap­sia, jot­ka toi­voi­vat vain hy­vää jou­lu­miel­tä. Jos­kus toi­veet ovat sel­lai­sia, et­tä ne saat­ta­vat ol­la mi­nul­le mah­dot­to­mia to­teut­taa. Eräs lap­si täs­sä toi­voi, et­tä isoi­sä pa­ra­ni­si. Jos­kus las­ten toi­veet ja ta­ri­nat ovat niin lii­kut­ta­via, et­tä pu­kil­la­kin ai­van tu­lee tip­pa lins­siin.

Eri mais­sa jou­lu­puk­ki vie­rai­lee eri ai­koi­na, Eng­lan­nis­sa esi­mer­kik­si lah­jat ava­taan vas­ta jou­lu­päi­vä­nä.

– Siel­lä­hän on ta­lois­sa pal­jon piip­pu­ja, ja si­kä­läi­set lap­set mo­nes­ti ky­sy­vät­kin, mi­ten mah­dun pii­pus­ta si­säl­le. No mut­ta en kai minä nyt niin li­ha­va ole! puk­ki nau­raa her­sy­väs­ti ja si­lit­tää vat­saan­sa.

– Mut­ta juu, to­si­a­sia kyl­lä on, et­tä jou­dun lait­ta­maan ai­na vä­hän tai­ka­pö­lyä piip­puun. Se aut­taa su­jah­ta­maan pii­pus­ta si­säl­le ta­loon, puk­ki pal­jas­taa.

Tai­kaa tar­vit­see myös Pet­te­ri, jou­lu­pu­kin yk­kös­po­ro.

– Se on vä­hän sel­lai­nen sa­lai­sem­pi jut­tu, mut­ta sen ver­ran voin ker­toa, et­tä tont­tu­jen avus­tuk­sel­la pys­tyn py­säyt­tä­mään ajan. Se hel­pot­taa kum­mas­ti, kun on ly­hy­es­sä ajas­sa kier­ret­tä­vä koko maa­pal­lo.

Vaik­ka puk­ki on­kin ko­toi­sin Suo­men La­pis­ta, hän pu­huu su­ju­vas­ti usei­ta kie­liä.

– La­pis­sa pu­hun yleen­sä suo­mea tai eng­lan­tia. Eng­lan­ti­a­han mel­kein kaik­ki ym­mär­tä­vät­kin. Tont­tu­jen kans­sa pu­hum­me tont­tu­jen kiel­tä, puk­ki ker­too ja an­taa näyt­teen.

Pak­ko myön­tää, et­tei mi­nus­sa ole tip­paa­kaan ton­tun ver­ta – en ym­mär­tä­nyt höl­kä­sen pö­läys­tä. Sen si­jaan pu­kin ruot­sin-, sak­san- ja rans­kan­kie­len­näyt­teis­tä on jo hel­pom­pi saa­da kiin­ni.

– Pu­kin on tie­ten­kin ai­na so­peu­dut­ta­va las­ten kie­leen, hän pe­rus­te­lee työn­sä kie­li­tai­to­vaa­ti­muk­sia.

Vaik­ka aat­to on se kai­kis­ta kii­rei­sin päi­vä, kyl­lä puk­ki­kin eh­tii vuo­den tär­keim­pä­nä päi­vä­nä puu­rot syö­mään.

– Muo­rin rii­si­puu­ro ja sii­hen so­ke­ria ja ka­ne­lia. Voi et­tä se on hy­vää! Puk­ki ke­huu.

Suo­mes­sa vas­ta jul­kais­tut uu­det ra­vin­to­suo­si­tuk­set ovat yl­tä­neet muo­rin kor­viin.

– Muo­ri on miet­ti­nyt pään­sä puh­ki, et­tä mil­lä sen kin­kun kor­vai­si, jos li­haa ei so­pi­si syö­dä. Mut­ta kyl­lä minä sa­noin muo­ril­le, et­tä minä en ru­pea Pet­te­rin kans­sa pel­käl­le pork­ka­na­lin­jal­le, puk­ki nau­raa.

Kun tal­vi on ta­pu­tel­tu, puk­ki­kin viet­tää lo­maa.

– Meil­lä on muo­rin kans­sa sa­lai­nen ke­sä­mök­ki, sel­lai­nen hir­si­mök­ki jär­ven ran­nal­la. Siel­lä uin, on­gin ja sau­non. Ko­vin sy­väl­le en kyl­lä­kään voi men­nä ui­maan, lä­hin­nä kah­laan. Muo­ri ei tyk­kää, jos par­ta suo­ris­tuu ve­des­sä. Ki­har­ta­mi­ses­sa on kova hom­ma.

Ke­sä­lo­mal­la puk­ki usein tal­lus­te­lee ul­ko­na jou­lun­pu­nai­sis­sa san­daa­leis­saan ja ide­oi jo seu­raa­van vuo­den lah­jo­ja.

– Kyl­lä­hän tämä on mel­ko ym­pä­ri­vuo­tis­ta asi­a­kas­pal­ve­lu­työ­tä. Mut­ta pi­dän työs­tä­ni. Mi­nun pal­ve­luu­ni kaik­ki ovat yleen­sä ol­leet ai­van mah­dot­to­man tyy­ty­väi­siä. Mo­neen sa­taan vuo­teen ei ole tul­lut yh­tään rek­la­maa­ti­o­ta.

Täl­le tal­vel­le pu­kil­la on vie­lä yk­si tär­keä vink­ki lap­sil­le ja las­ten van­hem­mil­le:

– Kun on oi­kein kyl­mä sää, pi­tää ol­la läm­pi­mät vaat­teet. Eri­tyi­ses­ti on va­rot­ta­va, et­tei nenä pa­lel­lu. Se saat­taa men­nä ihan pu­nai­sek­si ja po­rot se­koit­ta­vat, et­tä se on Pet­te­ri, jota on ai­na seu­rat­ta­va joka paik­kaan. Se on kau­he­an no­loa men­nä len­to­ken­täl­le, jos pe­räs­sä seu­raa koko jou­lu­pu­kin po­ro­tok­ka, puk­ki to­te­aa pil­ke sil­mä­kul­mas­saan.