Tui­kun park­ki­pai­kal­le py­sä­köi­dyn asun­to­au­ton etuik­ku­nas­ta kur­kis­taa pu­na­val­koi­nen kis­sa. Au­ton ta­ka­o­san ovi len­näh­tää au­ki, ja ovi­auk­koon il­mes­ty­nyt vaa­le­a­tuk­kai­nen nai­nen viit­too toi­mit­ta­jaa as­tu­maan si­sään.

– Tämä au­to on nyt vie­lä vä­hän vai­hees­sa, mut­ta täl­lai­nen tämä mun ra­kas ko­ti­ni joka ta­pauk­ses­sa on, hän hy­myi­lee.

Mat­ka­lauk­ku­lap­sek­si it­se­ään ni­mit­tä­vä Mint­tu Lep­pä­nen on asu­nut ja työs­ken­nel­lyt kah­dek­sas­sa maas­sa eri puo­lil­la Eu­roop­paa. Vuo­sien ai­ka­na työ­ko­ke­mus­ta on kart­tu­nut mo­ni­puo­li­ses­ti niin he­vos­hom­mis­ta, it-alal­ta kuin mat­ka­op­paan työs­tä­kin.

– Koen, et­tei mi­nul­la ole var­si­nais­ta ko­ti­paik­kaa. Olen mat­kus­tel­lut pal­jon ai­van pie­nes­tä pi­tä­en, en­kä ole juur­tu­nut vah­vas­ti oi­kein min­ne­kään, hän ker­too.

Täl­lä het­kel­lä Lep­pä­sen ko­ti­na toi­mii asun­to­au­to, joka so­pii ener­gi­sel­le nai­sel­le kuin na­ku­tet­tu. Pyö­rien pääl­lä kul­ke­vas­sa ko­ti­ko­los­sa liik­ku­va elä­män­tyy­li on help­po yh­dis­tää rak­kai­siin ru­tii­nei­hin ja omaan rau­haan. Ai­em­mas­ta elä­mäs­tä tu­tuk­si tul­lei­ta kimp­pa­kämp­piä ei ole tul­lut ikä­vä.

Mu­ka­na au­tos­sa kul­ke­vat Lep­pä­sen kak­si kis­saa, 7-vuo­ti­aat vel­jek­set Nii­lo ja Noa. Ne­li­jal­kai­set per­heen­jä­se­net ovat so­peu­tu­neet ka­ra­vaa­na­rie­lä­mään eri­no­mai­ses­ti. Poh­joi­ses­sa Nii­los­ta on kuo­riu­tu­nut kai­ken li­säk­si oi­kea ret­kei­li­jä­kis­sa.

– Se ra­kas­taa ul­koi­lua tun­tu­ris­sa ja met­sis­sä! Noa on mu­ka­vuu­den­ha­lui­sem­pi, se tark­kai­lee maa­il­maa mie­luum­min au­ton ik­ku­nois­ta kä­sin, Lep­pä­nen ker­too.

Muu­ta­ma kuu­kau­si sit­ten nuo­ren nai­sen suun­ni­tel­mat muut­tui­vat yl­lät­tä­en, kun etu­kä­teen so­vit­tu työ­suh­de päät­tyi en­nen ai­ko­jaan. Toi­me­li­aa­na ih­mi­se­nä hän ei jää­nyt kui­ten­kaan le­pää­mään laa­ke­reil­leen, vaan pis­ti sa­man tien tö­pi­näk­si. Pian pai­kal­li­sis­ta Fa­ce­book-ryh­mis­tä saat­toi löy­tää il­moi­tuk­sen, jos­sa Lep­pä­nen tar­jo­si apua muun mu­as­sa las­ten­hoi­dos­sa ja lem­mik­kien ul­koi­lut­ta­mi­ses­sa.

– Yh­tey­de­not­to­jen mää­rä yl­lät­ti täy­sin. No­pe­as­ti kävi sel­väk­si, et­tä tä­män­kal­tai­sil­le pal­ve­luil­le oli tun­tu­ri­kes­kuk­sen lä­hei­syy­des­sä ky­syn­tää, Lep­pä­nen ker­too.

Täl­lä het­kel­lä hän toi­mii ke­vy­ty­rit­tä­jä­nä. Min­tun Apu­pal­ve­lut -ni­men al­la hän tar­jo­aa Le­vin ja Kit­ti­län alu­eel­la mo­nen­lai­sia pal­ve­lu­ja niin yk­si­tyi­sil­le kuin yri­tyk­sil­le­kin ai­na lem­mi­kin­hoi­dos­ta nur­mi­kon leik­kaa­mi­seen, lap­sen­vah­ti­mi­seen ja so­si­aa­li­sen me­di­an päi­vit­tä­mi­seen.

Mo­ni­puo­li­sen työ­ko­ke­muk­sen­sa an­si­os­ta osaa­mis­ta on ker­ty­nyt vuo­sien mit­taan niin laa­jas­ti, et­tei kat­ta­vim­paan­kaan il­moi­tuk­seen saa mah­du­tet­tua kaik­kea.

– Kan­nat­taa ol­la oma-aloit­tei­nen ja ky­syä, mi­kä­li jos­sain lis­tan ul­ko­puo­li­ses­sa asi­as­sa kai­paa apua, Lep­pä­nen vink­kaa.