Muonion S-Market sai marraskuun alussa uuden vetäjän, kun marketpäällikkö Aatu Hautamäki aloitti tehtävässä. Marketpäällikkö toimii S-ketjussa kaupan esihenkilönä.
− Oikein kivasti on lähtenyt käyntiin, vaikka onhan tässä kulttuurimuutosta aikaisempaan. Toimintamalleissa on eroja, vaikka samaa ketjua ollaankin, aikaisemmin Seinäjoella vastaavissa tehtävissä toiminut Hautamäki sanoo.
Muonioon Hautamäen houkuttelivat sekä puoliso että kaipuu pohjoiseen.
− Unelma Lapissa työskentelystä on ollut pitkään. Myös perhesyyt painoivat: puolisoni asuu täälläpäin, ja muutimme nyt yhteen, hän kertoo.
Uusi kauppa valtatien varteen
Parhaillaan S-Marketille rakennetaan uusia toimitiloja Kilpisjärventien varteen. Hautamäen mukaan uuteen rakennukseen päästään muuttamaan aikaisintaan kesän jälkeen.
− Tarkkaa päivämäärää en osaa vielä sanoa, se tarkentuu myöhemmin.
Uusi kiinteistö on nykyistä suurempi.
− Myymäläpinta-alaa on 250 neliötä nykyistä enemmän. Asiakkaan on aiempaa helpompi asioida kaupassa, kun käytävät ovat selkeät ja leveät ja tuotteille on järkevät paikat. Parannuksia valikoimaan tulee myös.
Hautamäen mukaan vanha kiinteistö on tullut tiensä päähän: tilat ovat ahtaat, ja tuotteita on vaikea saada mahtumaan. Muuton myötä kauppatoiminta vanhassa kiinteistössä lakkaa.
− En vielä tiedä kiinteistön kohtaloa, Hautamäki sanoo.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.