– Py­säh­dy­tään het­kek­si, Mint­tu Hei­mo­vir­ta kuis­kaa ja no­jau­tuu sau­voi­hin­sa.

Lu­mi­ken­kien ki­ti­nä ja lu­men nars­kun­ta vai­ke­ne­vat. Puut na­ti­se­vat pie­nes­sä tuu­les­sa ja lu­mi­hiu­ta­leet lei­jai­le­vat hil­jak­seen ym­pä­ril­läm­me.

Itä­val­ta­lai­nen Mo­ni­ka Joas kat­se­lee kynt­ti­lä­kuu­sia, jot­ka ku­rot­te­le­vat koh­ti tai­vas­ta.

– Oi, tääl­lä on kau­nis­ta, hän huo­kaa.

Mint­tu viit­too ruk­ka­sel­laan koh­ti kuus­ta, joka jö­köt­tää pa­rin­kym­me­nen met­rin pääs­sä pak­sun lu­mi­vai­pan al­la.

– Tuon­ne olem­me suun­ni­tel­leet yö­ret­keä. Kuu­sen al­le.

Mo­ni­ka on kum­mis­saan. To­si­aan­ko kuu­sen al­le nuk­ku­maan? Poik­ke­am­me rei­til­tä ja käym­me kurk­kaa­mas­sa, mil­tä kuu­sen al­la näyt­tää.

– Voin­ko käy­dä ko­kei­le­mas­sa? Mo­ni­ka häm­mäs­te­lee.

Mint­tu nau­raa ja roh­kai­see asi­a­kas­taan ryö­mi­mään puun juur­ten ja ok­sien huo­maan.

– Kuva! Täs­tä on pak­ko saa­da kuva, Mo­ni­ka hih­kuu köm­mit­ty­ään kuu­sen al­le.

Varusteet talon puolesta

Ret­ki Pa­ka­sai­von mai­se­mis­sa on yk­si mo­nis­ta, joi­ta Mo­ni­ka te­kee Yl­läk­sen lo­ma­viik­kon­sa ai­ka­na. Kaik­kia ret­kiä yh­dis­tää se, et­tä hän te­kee ne Pih­ka Out­door­sin op­pai­den Mint­tu Hei­mo­vir­ran ja Joo­na Ki­vi­sen kans­sa. Mo­ni­ka ha­lu­aa to­teut­taa unel­mi­aan, ja Pih­ka Out­doors aut­taa.

Jat­kam­me mat­kaam­me hal­ki met­sän, kun­nes jääm­me taas kuun­te­le­maan: on­ko tuo pui­den na­ti­naa vai lin­nun ää­ni? Het­ken pääs­tä olem­me yh­tä miel­tä sii­tä, et­tä puut ne siel­lä jut­te­le­vat.

– Met­sä on mi­nul­le tär­keä paik­ka, ja puut to­del­la mie­len­kiin­toi­sia, Mint­tu ker­too.

– Puut muo­dos­ta­vat ver­kos­ton, jon­ka kaut­ta ne ovat yh­tey­des­sä toi­siin­sa ja vies­ti­vät kes­ke­nään. Nä­mä­kin puut tääl­lä tie­tä­vät, mitä met­sän toi­sel­la lai­dal­la ta­pah­tuu, Mint­tu jat­kaa.

Mo­ni­ka nyö­kyt­te­lee. Hän­kin on lu­ke­nut ai­hees­ta.

Pai­kal­laan ei voi seis­tä kau­aa. Pak­kas­ta on rei­lut 25 as­tet­ta. Mo­ni­kal­la on sään mu­kai­nen va­rus­tus: pak­su tak­ki, hans­kat, un­tu­vai­set läm­pö­hou­sut ja kun­nol­li­set tal­vi­ken­gät.

Mint­tu ja Joo­na ovat hoi­ta­neet va­rus­teet.

– Lä­hes­kään kai­kil­la ei ole omia tal­vi­vaat­tei­ta, ei ai­na­kaan näin kyl­mään sää­hän so­pi­via, Mint­tu sa­noo.

Va­sem­mal­ta pui­den lo­mas­ta pil­kot­taa jään ja lu­men peit­tä­mä sai­vo.

– Täs­tä nä­kee hy­vin Pa­ka­sai­von, joka on ol­lut saa­me­lai­sil­le pyhä paik­ka. Sai­von ala­puo­lel­la us­ko­taan ole­van toi­nen maa­il­ma, Mint­tu jut­te­lee.

Mo­ni­kal­la on lu­kui­sia ky­sy­myk­siä alu­een his­to­ri­aan liit­ty­en, ja Mint­tu on teh­nyt ko­ti­läk­syn­sä: vas­tauk­set ro­pi­se­vat kuin ap­tee­kin hyl­lyl­tä.

Haaveena oma tupa Lapissa

Joo­na ja Mint­tu ovat käy­neet jo ai­em­min tal­laa­mas­sa po­lun, jota nyt kul­jem­me.

Ret­ken ajak­si Joo­na jäi nuo­ti­ol­le val­mis­te­le­maan pur­ta­vaa. Ret­ken päät­teek­si pääs­tään naut­ti­maan oh­ra­ries­kois­ta ja nuo­ti­o­ba­naa­neis­ta sekä tie­ten­kin pan­nu­kah­vis­ta ja pa­ku­ri­tees­tä.

Ja pa­ku­ris­ta pu­heen ol­len:

– Täs­sä on pa­ku­ri­kää­pä, Mint­tu esit­te­lee Mo­ni­kal­le koi­vun kyl­jes­sä kas­va­vaa ry­pä­le­mäis­tä muo­dos­tel­maa.

– Pa­ku­ria käy­te­tään luon­non oma­na lää­ke­ai­nee­na, hän jat­kaa.

Luon­to ja luon­non­tuot­teet ovat lä­hel­lä Mo­ni­kan sy­dän­tä.

– Haa­vei­len, et­tä mi­nul­la oli­si eh­kä jos­kus 60-vuo­ti­aa­na oma pik­kui­nen mök­ki La­pis­sa.

Mint­tu vit­sai­lee Mo­ni­kal­le Maa­jus­sil­le mor­si­an -oh­jel­mas­ta. Jos­ko seu­raa­val­la tuo­tan­to­kau­del­la oli­si mat­kas­sa lap­pi­lai­säi­jä, joka kai­paa vai­moa rin­nal­leen. Mo­ni­ka nau­raa.

– Mi­käs sii­nä. Asun Itä­val­las­sa maal­la ja tyk­kään pi­tää huol­ta eläi­mis­tä, kas­va­tan kas­vik­sia ja mi­nul­la on pie­ni kuk­ka­maa, hän ker­too.

Oman lap­pi­lais­ta­lon lait­ta­mis­ta ja ison haa­veen to­teu­tu­mis­ta odo­tel­les­sa Mo­ni­ka to­teut­taa hie­man pie­nem­piä haa­vei­taan. Sel­lai­sia kuin hel­mi­kui­nen viik­ko Yl­läk­sel­lä, hil­jai­suu­den ko­ke­mi­nen, lu­mi­nen met­sä, re­von­tu­let ja hus­ky­sa­fa­ri.