Tie­dät­kö mil­tä tun­tuu ol­la kaa­mo­sil­ta­na tun­tu­rin la­el­la, sam­mut­taa ot­sa­lamp­pu ja kään­tää kat­se koh­ti tai­vas­ta? Mitä kau­em­min ta­pi­tat tai­vaan­kaa­ren tril­joo­nia täh­tiä, sitä sy­vem­mäl­tä yl­lä au­ke­a­va lo­pu­ton mai­se­ma al­kaa vai­kut­taa. Omat kii­reet ka­to­a­vat, syke ta­saan­tuu ja hen­git­tä­mi­nen tun­tuu kä­sit­tä­mät­tö­män hel­pol­ta – mi­ten pie­ni pa­lik­ka sitä on­kaan tä­män kai­ken kes­kel­lä.

Ei­kä tun­ne tie­ten­kään ole sen has­sum­pi lu­mi­sa­teel­la. Lap­se­na sii­tä eh­kä vain osa­si naut­tia enem­män – nap­pail­la ka­ve­rin kans­sa kil­paa lu­mi­hiu­ta­lei­ta kie­len pääl­le, heit­täy­tyä se­läl­leen te­ke­mään lu­mien­ke­lei­tä ja pyö­ri­tel­lä lu­mes­ta lin­no­ja ja lu­miuk­ko­ja.

Lu­mi­kaan ei ole vain lun­ta: kun pe­rin­tei­set kuu­si­sa­ka­rai­set lu­mi­ki­teet syn­ty­vät noin -15 as­teen läm­pö­ti­las­sa, muis­sa läm­pö­ti­lois­sa voi syn­tyä esi­mer­kik­si pris­man tai neu­lan muo­toi­sia lu­mi­ki­tei­tä. Kun lu­mi­ki­teet liit­ty­vät toi­siin­sa, niis­tä muo­dos­tuu lu­mi­hiu­ta­lei­ta. Yh­des­sä lu­mi­hiu­ta­lees­sa taas voi ol­la sa­to­ja lu­mi­ki­tei­tä ja sata tril­joo­naa ve­si­mo­le­kyy­liä. Ko­ko­naan oma uni­ver­su­min­sa siis.

Tänä vuon­na tal­vi ja pak­ka­set kaap­pa­si­vat Muo­ni­on sy­lei­lyyn­sä jo en­nen var­si­nais­ta kaa­mo­sai­kaa, lo­ka­kuun alus­sa. Al­ku­tal­ven pak­ka­sen­nä­tys teh­tiin 24. lo­ka­kuu­ta Muo­ni­on uu­del­la Ous­ta­jär­ven mit­taus­pis­teel­lä. Tuol­loin mit­ta­ri näyt­ti -20 as­teen lu­ke­mia. Sit­tem­min on jo ki­vut­tu -30 as­teen kyl­mem­mäl­le puo­lel­le.

Ku­ten usein sa­no­taan, tal­vi on vain pu­keu­tu­mis­ky­sy­mys – läm­min­tä pääl­le ja ulos. Ja muis­ta, mitä kor­ke­am­mal­le me­net, sitä vä­hem­män on pak­kas­ta. Kun siis ky­län­rai­til­la on pauk­ku­pak­ka­nen, ota lu­mi­ken­gät tai suk­set al­le ja suun­taa tun­tu­riin. Täs­sä leh­des­sä on pari lois­ta­vaa koh­de­vink­kiä. Li­sää löy­dät ai­em­mis­ta Savu-leh­dis­tä osoit­tees­ta sa­vu­leh­ti.com.