Se on jäl­leen se ai­ka vuo­des­ta, kun mat­kai­lu­a­lu­eel­la tah­ti sen kuin kiih­tyy. Jou­lun hil­jai­suu­den ja rau­han si­jaan meil­lä on hä­li­nää ja hu­li­naa – ja erit­täin ter­ve­tul­lut­ta sel­lais­ta. Kii­re on toki nä­ky­nyt meil­lä Le­vin Sa­no­mis­sa­kin. Vie­lä vii­mei­se­nä il­ta­na en­nen leh­den pai­na­mis­ta toi­mi­tuk­ses­sam­me pari hen­keä pai­noi töi­tä hiki ha­tus­sa. Mut­ta tämä on tut­tua hut­tua ja ai­van oma va­lin­ta, en va­li­ta.

Olen ol­lut nyt Le­vin Sa­no­mien pui­kois­sa kak­si vuot­ta. Se on lop­pu­pe­leis­sä mel­ko ly­hyt ai­ka, mut­ta tun­tuu pit­käl­tä. Ei sik­si, et­tä oli­si ol­lut pit­kä­ve­teis­tä, vaan sik­si, et­tä on ta­pah­tu­nut niin pal­jon! Ja var­sin­kin nyt lop­pu­vuo­den ai­ka­na on ol­lut to­del­la mu­ka­va huo­ma­ta, et­tä mei­dät löy­de­tään, mei­hin osa­taan ot­taa yh­teyt­tä ja meil­le tu­lee pa­lau­tet­ta. Myös kriit­ti­nen­kin pa­lau­te on ai­na ter­ve­tul­lut­ta, mut­ta pak­ko­han se on myön­tää, et­tä lu­kui­sat kii­tok­set ki­vas­ta si­säl­lös­tä ja hy­vis­tä ku­vis­ta ovat tun­tu­neet to­del­la mu­ka­vil­ta. Teil­le­hän tätä teh­dään – hie­noa, et­tä tyk­käät­te.

Tä­män vuo­den ai­ka­na meil­tä on myös ru­vet­tu ky­se­le­mään, voi­ko Le­vin Sa­no­mat ti­la­ta osoit­teel­li­se­na. En­sin mie­tin, et­tä no on­kos sii­nä mi­tään lai­taa, kun leh­ti kui­ten­kin löy­tyy di­gi­taa­li­se­na ver­kos­ta mak­sut­ta. Sit­ten tuu­mai­lin, et­tä toi­saal­ta, kyl­lä­hän it­se­kin nau­tin pe­rin­tei­sen pa­pe­ri­leh­den plä­rää­mi­ses­tä. Ju­tut ovat pää­o­sin ajat­to­mia, eli Pos­tin kuh­nu­roin­ti­kaan ei van­hen­na si­säl­tö­äm­me. Pää­tin­pä siis, et­tä jat­kos­sa pa­pe­ri­leh­den voi ti­la­ta omaan pos­ti­laa­tik­koon. Ei­kä se hait­taa vaik­ka ti­lauk­sia oli­si vain pie­ni mää­rä, tär­kein­tä on pal­ve­lu.

Pal­ve­lu on­kin oi­va aa­sin­sil­ta tä­män leh­den jou­lu­ar­tik­ke­liin. Vii­me nu­me­ros­sam­me aloi­tin jut­tu­sar­jan, jos­sa haas­tat­te­lem­me nii­tä le­vi­läi­siä, jot­ka ovat asi­a­kas­pal­ve­lus­sa omaa luok­kaan­sa. Oli­si kiva jos te tä­kä­läis­ten yri­tys­te­na­si­ak­kaat vink­kai­sit­te meil­le seu­raa­via haas­ta­tel­ta­via. Täl­lä ker­taa pii­na­penk­kiin jou­tui it­se jou­lu­puk­ki – asi­a­kas­pal­ve­li­ja, joka ei las­ke tun­te­ja ja joka osaa py­säyt­tää ajan, jos tun­tuu, et­tei­vät tun­nit rii­tä.

Tai no eh­kä se olin to­del­li­suu­des­sa minä, joka is­tui pii­na­pen­kis­sä. Sen ver­ran tiuk­kaan pu­kin kat­se po­rau­tui, et­tä ru­pe­sin em­pi­mään, olen­ko sit­ten­kään ol­lut tar­peek­si kilt­ti tänä vuon­na. On­nek­si puk­ki ei kui­ten­kaan ar­vos­te­le ei­kä ar­vo­ta vie­rai­taan.

Kir­joi­tin ta­paa­mi­ses­tam­me ar­tik­ke­lin, jos­ta toi­vot­ta­vas­ti on näin jou­lun ai­kaan iloa sekä ai­kui­sil­le et­tä lap­sil­le. Kaik­kea kun ei ai­na tar­vit­se teh­dä niin tur­han va­ka­vas­ti. Oli haus­ka it­se­kin heit­tää vä­lil­lä vä­hän va­paam­mal­le kir­joi­tus­vaih­teel­le. Leh­ti­hän on ja­os­sa hel­mi­kuun al­kuun saak­ka, mut­ta pu­kin sa­no­ma ei kos­kaan van­he­ne.

Le­vin Sa­no­mien toi­mi­tus toi­vot­taa kai­kil­le teil­le lu­ki­joil­lem­me hy­vää jou­lu­nai­kaa ja on­nea vuo­teen 2025!

Satu Ren­ko

Le­vil­lä 12.12.2024