Seu­raa­vien viik­ko­jen ai­ka­na ja vii­meis­tään nii­den jäl­keen tun­tu­ri hil­je­nee het­kek­si. Tou­ko­kuun ai­ka­na han­ki al­kaa hii­pua, pu­rot lau­la­vat so­li­nal­laan ja muut­to­lin­nut len­tä­vät tai­vaal­la. Mai­se­ma muut­tuu sil­mis­sä ja al­kaa kas­vaa uut­ta elä­mää.

Pai­kal­li­set ovat jos­kus ker­to­neet mi­nul­le, et­tä al­ka­va vuo­de­nai­ka on tääl­lä yk­si kau­neim­mis­ta. It­se olen miet­ti­nyt, et­tä jos­kus ha­lu­an näh­dä sen­kin jak­son La­pin tai­kaa.

Nyt kah­te­na ke­vää­nä olen saa­nut mah­dol­li­suu­den työs­ken­nel­lä tun­tu­rin ku­pees­sa, pi­dem­pään kuin kos­kaan en­nen pan­de­mi­aa oli­sin osan­nut haa­veil­la­kaan. Tänä ai­ka­na tun­tu­ri on tul­lut en­tis­tä lä­hem­mäk­si mi­nua ja olen op­pi­nut elä­mäs­tä pal­jon uut­ta.

Hyviä elämänoppeja tunturiym­pä­ristössä

Olen ope­tel­lut elä­mää ja tun­tu­rie­tä­työs­ken­te­lyä sii­tä läh­tö­koh­das­ta, et­tä eläi­sin päi­vän ker­ral­laan ja il­man lii­an tark­kaan oh­jel­moi­tua suo­ri­tus­ka­len­te­ria. Työn ja va­paa-ajan tiuk­kaan ka­len­te­roin­tiin voi kui­ten­kin hel­pos­ti lip­sah­taa. Hou­kut­ta­vaa te­ke­mis­tä ja ki­vo­ja me­ne­mi­siä ih­mis­ten kans­sa kun on tar­jol­la niin pal­jon.

Tänä vuon­na sai­ras­te­lu on jar­rut­ta­nut mi­nua pa­kon sa­ne­le­ma­na ja asia on vain pi­tä­nyt hy­väk­syä. En ole voi­nut hiih­tää yh­tä pal­jon kuin olin aja­tel­lut tai käy­dä rin­tees­sä ai­na kun hu­vit­taa. Myös säät ovat vai­kut­ta­neet te­ke­mi­seen ja sääl­le­hän me ih­mi­set em­me mi­tään voi. Olen op­pi­nut hy­väk­sy­mään ti­lan­tei­ta sel­lai­si­na kuin ne ovat ja löy­tä­mään olo­suh­teis­ta har­mi­tuk­sen si­jaan ilon.

Tun­tu­rie­lä­mä on näyt­tä­nyt mi­nul­le myös mo­nia mui­ta asi­oi­ta. Tääl­lä on esi­mer­kik­si jol­la­kin lail­la hel­pom­paa ol­la juu­ri se, kuka on. Naa­pu­riin voi läh­teä sau­no­maan vil­la­kal­sa­rit ja­las­sa. Ky­lil­lä voi pyö­riä muu­ta­ma tak­ku hiuk­sis­sa. Töis­sä toki on syy­tä edus­taa hiuk­set har­jat­tui­na, mut­ta va­paal­la voi ot­taa ren­nos­ti.

Tääl­lä olen muis­ta­nut, et­tä jo­kai­nen päi­vä elä­mäs­sä on ar­vo­kas. Het­kis­tä on tär­keä osa­ta ot­taa ilo ir­ti, mut­ta sil­ti ei tar­vit­se elää kuin vii­meis­tä päi­vää. Olen myös ko­ke­nut, kuin­ka lem­peä tun­tu­ri­tuu­li pyyh­kii kyy­ne­leet sil­mis­tä ja luon­to ym­pä­ril­lä pa­ran­taa niin ke­hoa kuin miel­tä.

Yk­si isoim­mis­ta oi­val­luk­sis­ta­ni tääl­lä oli ta­ju­ta, mi­ten kuor­mit­ta­vaa in­ten­sii­vis­tä esiin­ty­mis­tä vaa­ti­va vies­tin­tä­työ­ni on. Työ vaa­tii rei­lus­ti pa­lau­tu­mis­ta ja sil­le täy­tyy an­taa ai­kaa. To­te­sin myös, et­tä omal­la koh­dal­la­ni pa­lau­tu­mi­nen ta­pah­tuu par­hai­ten ole­mal­la yk­sin.

Etä­työs­ken­te­ly tun­tu­ris­sa opet­taa par­haim­mil­laan elä­mään pa­rem­paa elä­mää myös ete­läs­sä.

Ehkä lopulta tunturilainen

Vii­me ke­vää­nä aloin pyö­ri­tel­lä mie­les­sä­ni aja­tus­ta omas­ta pik­ku­pe­säs­tä jos­sa­kin tun­tu­rin ku­pees­sa. Se oli­si paik­ka, min­ne voi­sim­me mie­he­ni kans­sa tul­la ai­na ha­lu­tes­sam­me. Tänä ke­vää­nä kä­vin jo kat­so­mas­sa yh­tä iha­naa pii­lo­pirt­tiä. En os­ta­nut, mut­ta ken­ties elä­mä oh­jaa vie­lä sii­hen suun­taan. Luo­sus­sa pi­dem­pään ai­kaa vie­tet­ty­ä­ni Yl­läs ve­tää puo­leen­sa yhä enem­män.

Eh­kä löy­dät­te­kin mi­nut ja lä­hei­se­ni tääl­tä en­tis­tä use­am­min tu­le­vai­suu­des­sa.

Kii­tos kai­kil­le ke­vään ajan kir­joi­tuk­si­a­ni lu­ke­neil­le. Olen iloi­nen, et­tä olen saa­nut ja­kaa ko­ke­muk­si­a­ni etä­työs­tä­ni Yl­läk­sel­lä tän­ne Kuuk­ke­lin pals­tal­le. Toi­von teks­tie­ni he­rät­tä­neen aja­tuk­sia ja ai­na­kin in­toa to­teut­taa haa­vei­taan, vaik­ka­pa tu­le­mal­la etä­töi­hin tun­tu­riin. Elä­mä kun on teh­ty elet­tä­väk­si ja meil­lä on sii­tä käy­tet­tä­vis­sä vain tämä het­ki.

Iha­naa ja au­rin­kois­ta ke­vään tu­loa kai­kil­le!