Elä­mä ja ru­tii­nit Yl­läk­sel­lä ovat aset­tu­neet uo­miin­sa. Se tar­koit­taa käy­tän­nös­sä työn­te­koa, ruo­an­lait­toa, sii­vous­ta, tal­vi­la­jien har­ras­ta­mis­ta, sau­nan läm­mit­tä­mis­tä ja pie­ni­muo­tois­ta so­si­aa­lis­ta elä­mää. Sel­lais­ta ihan nor­maa­lia ar­kea siis, hie­noi­sel­la tun­tu­ri­li­säl­lä va­rus­tet­tu­na.

Olen vii­me ai­koi­na ver­tail­lut työ­e­lä­mä­ni ero­ja Hä­meen­lin­nan ar­jen ja Yl­läk­sen vä­lil­lä. Pal­jon on sa­maa, mut­ta run­saas­ti myös ero­a­vai­suuk­sia. Näi­tä minä täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa­ni poh­dis­ke­len: työn­te­on ym­pä­ris­töä ja tal­vi­lii­kun­taa työn rin­nal­la.

Oleel­li­sin­ta mie­les­tä­ni on kui­ten­kin se, et­tä elää oman nä­köis­tään elä­mää.

Erilaiset ja samanlaiset arjet eri tahoilla

Yk­si asia, joka yh­dis­tää työs­ken­te­ly­ä­ni kaik­ki­al­la, on työn te­ke­mi­nen omal­ta ko­neel­ta, mis­sä kul­loin­kin olen. Vies­tin­tä­toi­mis­to­ni joh­ta­mi­nen ja vies­tin­tä­työn te­ke­mi­nen asi­ak­kai­de­ni kans­sa hoi­tu­vat kaik­ki­al­la, mis­sä pää­sen net­tiyh­teyk­sien ää­rel­le.

Työ­ym­pä­ris­tö on kui­ten­kin eri­lai­nen tääl­lä Yl­läk­sel­lä. Ko­to­na Hä­meen­lin­nas­sa säh­kö­pöy­tä­ni on toi­mis­to­ni ja mai­se­ma ai­na sama: ker­ros­ta­lo­a­sun­tom­me sei­nä. Luo­sun pää­pir­tin toi­mis­to­pöy­dän ää­res­tä näen suo­raan rau­hal­li­seen La­pin ha­vu­puu­mai­se­maan. Tääl­lä tämä käm­pän pöy­tä toi­mit­taa toki myös keit­ti­ön­pöy­dän, elo­ku­vail­lan tar­joi­lu­jen ja kart­ta­pöy­dän vir­kaa. Se ei kui­ten­kaan ole vie­lä tä­hän men­nes­sä hai­tan­nut.

Luon­nol­la on rau­hoit­ta­va vai­ku­tus pait­si ih­mi­seen myös työn­te­koon. Mai­se­mal­la ik­ku­nan ta­ka­na on mer­ki­tys­tä esi­mer­kik­si aja­tus­työ­tä teh­des­sä­ni.

Vas­taa­vas­ti ajo­mat­ka Luo­sus­ta Koh­ta Co­wor­kin­gin vuok­ra­huo­nee­see­ni ei ole lain­kaan kuor­mit­ta­va, kun mat­kal­la luon­to nä­kyy kaik­ki­al­la ym­pä­ril­lä­ni. En­sin voi an­taa met­son ylit­tää tien, sit­ten py­säh­tyä po­ro­jen ai­heut­ta­maan aa­mu­ruuh­kaan Han­nu­kai­ses­sa ja lo­puk­si ihail­la au­rin­gos­sa kyl­pe­vää tun­tu­ri­jo­noa. On­han sii­nä sel­keä ero ete­lään.

Talviliikunnan pidennetty ilo

Hiih­to, las­ket­te­lu, lu­mi­ken­käi­ly, tal­vi­ret­kei­ly, luis­te­lu, vuo­ri­va­el­luk­set… Yl­lät­tä­vän moni ra­kas­ta­ma­ni lii­kun­ta­muo­to on tal­vi­la­ji. Minä myös viih­dyn enem­män kyl­mis­sä ym­pä­ris­töis­sä kuin läm­pi­mis­sä koh­teis­sa. Mie­les­sä siin­tä­vät mo­net reis­su­suun­ni­tel­mat tun­tu­vat myös suun­tau­tu­van kyl­miin ym­pä­ris­töi­hin.

Täl­lai­sel­le ih­mi­sel­le poh­joi­sen ke­vät tar­jo­aa työ­ar­keen lois­ta­van li­sän. Hiih­to­kaut­ta voi par­haim­mil­laan jat­kaa yli va­pun ja myös rin­tei­siin pää­see hy­vä­nä tal­ve­na tou­ko­kuul­le saak­ka.

Ai­em­mat ly­hy­et Yl­läs-vi­siit­ti­ni ovat muo­to­tu­neet ihan uu­den­lai­sek­si Lap­pi-ilok­si tääl­lä pi­dem­pään ol­les­sa­ni.

On ol­lut haus­ka to­de­ta, et­tä rin­tee­seen ei tar­vit­se ai­na pa­ka­ta päi­vä­rep­pua, vaan siel­lä voi käy­dä työ­päi­vän jäl­keen vain pyö­räh­tä­mäs­sä. Vas­taa­vas­ti la­tu­reit­te­jä riit­tää va­lit­ta­vak­si saak­ka, ai­na pit­käl­le ke­vää­seen. Toi­sin on ete­läs­sä.

Tääl­tä Luo­sus­ta tal­vi­liik­ku­maan läh­te­mi­nen vaa­tii toki as­teen ver­ran enem­män suun­nit­te­lua kuin ko­to­na. Ym­pä­ris­tö, mah­dol­li­suu­det ja luon­non ko­ke­mi­nen joka hen­käyk­sel­lä la­jis­ta riip­pu­mat­ta ovat kui­ten­kin se voi­ma, joka voit­taa Kan­ta-Hä­meen­kin upe­at ul­koi­lu­mah­dol­li­suu­det.

Tä­hän men­nes­sä Yl­läs on opet­ta­nut mi­nul­le it­ses­tä­ni myös tä­män: asu­mi­nen on pa­ras­ta luon­non kes­kel­lä!