Haa­veis­sa­ni on ol­lut hiih­tää kaik­ki Yl­läk­sen la­dut tä­män ke­vään ai­ka­na. Vas­taa­vas­ti olen toi­vo­nut, et­tä pää­sen naut­ti­maan las­ket­te­lu­rin­teis­tä koko kau­si­kort­ti­ni edes­tä. Olen myös miet­ti­nyt, pi­täi­si­kö vih­doin ko­keil­la läs­ki­pyö­rää tai tu­tus­tua va­paa­las­kun maa­il­maan. Uu­det liu­ku­lu­mi­ken­gät hou­kut­te­le­vat ta­ka­maas­to­ret­kil­le. Li­säk­si Pal­las, Olos ja Levi ovat siin­tä­neet sil­mis­sä­ni jo pi­dem­pään.

Ha­lu­ni liik­kua tun­tu­ri­luon­nos­sa on suu­ri, mut­ta te­ke­mis­tä oh­jaa­vat elä­män re­a­li­tee­tit. Tänä ke­vää­nä ko­ro­na muut­ti suun­ni­tel­mat heti kät­te­lys­sä. Läh­tö­ni Lap­piin vii­väs­tyi lä­hes kak­si viik­koa. Tau­ti, jota kai­kin ta­voin olin pyr­ki­nyt vält­te­le­mään, pu­dot­ti mi­nut to­taa­li­ses­ti pe­tiin. Sama tau­ti tu­lee vai­kut­ta­maan sii­hen, et­ten pys­ty­kään to­teut­ta­maan kaik­kia haa­vei­ta­ni luon­nos­sa liik­ku­mi­ses­ta. Toi­pu­mi­sel­le pi­tää an­taa ai­kaa.

Il­man ko­ro­naa­kin jär­ki täy­tyy pi­tää kä­des­sä. La­dut, rin­teet, po­lut ja han­get hou­kut­ta­vat vä­lil­lä niin pal­jon, et­tä ne mei­naa­vat ajaa työn te­ke­mi­sen ohi. Työt pi­tää kui­ten­kin teh­dä ajal­laan, ihan ku­ten ko­to­na­kin. Lo­ma­viik­koi­na voi sit­ten pääs­tel­lä me­ne­mään täy­sil­lä vaik­ka joka päi­vä – jos ko­ro­nan jäl­kei­nen kun­to sen sil­loin jo suo.

Monenlaista tekemistä tunturissa

Ko­ro­nan sai­ras­ta­mi­ses­ta huo­li­mat­ta olen iloi­nen, et­tä saan työs­ken­nel­lä ke­vään Yl­läk­sel­tä kä­sin. Nyt kun en heti voi läh­teä vii­let­tä­mään la­duil­le ja rin­tei­siin, olen et­si­nyt tun­tu­ris­ta ihan uu­den­lai­sia te­ke­mi­sen muo­to­ja. Seu­raan ak­tii­vi­ses­ti Yl­läk­sen alu­een Fa­ce­book-vies­tin­tää ja kah­laan Kuuk­ke­lin nu­me­rot läpi, jot­ta tie­dän, mitä mil­loin­kin ta­pah­tuu.

Us­kon, et­tä mi­nut saat­taa löy­tää tänä vuon­na Luon­to­kes­kus Kel­lok­kaan luon­toil­lois­ta tai Ki­no­Kel­lok­kaan elo­ku­vis­ta. Saa­tan myös ajel­la Pal­lak­sel­le ihan vain mai­se­mia kat­se­le­maan ja tal­vi­luon­to­po­lul­le kä­ve­le­mään. Snow­Vil­la­geen voin myös men­nä vä­hem­män ai­ka­tau­lu­tet­tu­na kuin ai­em­min. Eh­kä sil­lä läs­ki­pyö­räl­lä­kin voi läh­teä pol­ke­maan sit­ten, kun kun­to al­kaa ko­hen­tua.

Rauhallista elämää Lapissakin

Otan tä­män ko­ro­nan sa­ne­le­man Lap­pi-ai­ka­ni al­ku­vai­heen elä­män op­pi­kou­lu­na. Opet­te­len rau­hoit­ta­maan te­ke­mis­tä­ni ja rau­hoit­tu­maan pai­kal­le­ni myös tääl­lä. Rau­hal­lis­ta elä­män­tah­tia olen har­joi­tel­lut jo use­am­man vuo­den ajan ko­to­na Hä­meen­lin­nas­sa. Tä­hän mi­nua oh­ja­si­vat en­sin kak­si rank­kaa uu­pu­mus­ta ja nii­den jäl­keen pan­de­mia, joka osal­taan mah­dol­lis­ti py­säh­ty­mi­sen to­sis­saan.

Nyt saan ope­tel­la oman ke­ho­ni kuun­te­lua ja pai­kal­laan oloa myös Yl­läk­sel­lä. Tääl­lä se on mi­nul­le uut­ta ja voi ol­la myös vai­ke­aa, kun si­säi­nen Hiih­to-Ir­ma­ni hin­kuu la­dul­le.

Sai­ras­tu­mi­ses­ta­ni läh­tien olen kui­ten­kin pyr­ki­nyt kään­tä­mään ajat­te­lu­a­ni uu­teen suun­taan. Ter­vey­te­ni on tär­kein, ja La­pin tal­ves­ta voi naut­tia myös il­man suk­sia. Kun mal­tan pa­lau­tua, pää­sen var­mas­ti lop­pu­kau­des­ta kun­nol­la myös la­duil­le.

Uu­te­na ja jopa hie­man kieh­to­va­na asi­a­na mie­les­sä­ni on al­ka­nut heh­ku­maan aja­tus sii­tä, et­tä voin elää poh­jois­ta elä­mää myös ihan his­suk­seen. Luo­sun pää­pir­tin pi­ha­pii­riä ym­pä­röi hil­jai­suus ja van­hat ra­ken­nuk­set hen­ki­vät tun­nel­maa, jos­ta voi am­men­taa myös pai­kal­laan ole­mal­la.

Täs­tä ke­vääs­tä voi lo­pul­ta tul­la­kin ihan uu­den­lai­nen tal­vi­sen rau­han ko­ke­mus mi­nul­le. Elä­mä ei ai­na mene kuin on suun­ni­tel­lut, mut­ta yl­lät­tä­vis­tä­kin tuu­lis­ta voi saa­da pal­jon iloa, kun nii­tä tar­kas­te­lee avoi­min sil­min.